Kokeile kuukausi maksutta

Rakennetun ympäristön standardointi etenee – Rasti-luonnos kommenttikierroksella

Viime keväänä alkanut Rasti-hanke on edennyt kommenttikierrokselle. Hankkeen tavoitteena on laatia strategiaehdotus tiekartaksi rakennetun ympäristön kansainvälisten standardien käyttöönotosta vuoteen 2030 saakka.

Rasti-hankkeen taustalla on ajatus siitä, että tietojen älykäs käsittely onnistuu, kunhan tiedot ovat mallinnettuja.

Hankkeen visioon on kirjoitettu tavoite, jonka mukaan määritellyn ja säädellyn tiedon pitäisi virrata kattavasti läpi koko rakennetun ympäristön elinkaaren. Tätä tukevat yhteentoimivat tietopalvelut ja järjestelmät. Tiedon jakaminen perustuu avoimiin kansainvälisiin standardeihin.

Rakennetun ympäristön kannalta merkittävässä roolissa ovat suunnittelussa syntyvät tiedot. Esimerkiksi talorakentamisen tietomallintamisen eteneminen on perustunut Building Smart -yhteisön aktiviteetteihin, jossa keskeinen rooli on niin sanotussa IFC-mallintamisessa.

Maarakentamisen puolella teollisuusstandardit ovat dominoineet, mutta suuntaus on nyt vahvasti kohti avoimia standardeja. Näköpiirissä on IFC-menetelmien hyödyntäminen.

Rasti-projektin tiedotteen mukaan keskeistä näiden eri toimintojen osalta on saada mahdolliseksi tietojen virtaaminen koko elinkaaren läpi. Esimerkiksi suunnittelu tarvitsee lähtötietoja, jotka ovat merkittäviltä osin paikkatietoja. Rakentaminen voi tuottaa toteumatilanteesta tietomallin, jota puolestaan voidaan käyttää käytön ja kunnossapidon tarpeisiin.

Eri tehtävissä tarvitaan siis mahdollisuus käyttää sujuvasti hyvinkin monimutkaisesti mallinnettuja tietoja. Eri aloilla tietojen mallintaminen on edennyt standardeihin, jotka kuitenkaan eivät ole kaikilta osin yhteensopivia.

Rasti-projektin toteuttaa Building Smart Finlandin asiantuntijaryhmä. Työ on tiivis kolmen kuukauden rupeama ja tiekartta on ollut saatavilla syyskuun alusta lähtien. Torstaina hankkeen strategiadokumentin luonnos avattiin kommentointia varten.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakennetun ympäristön standardointi etenee – Rasti-luonnos kommenttikierroksella”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat