Kokeile kuukausi maksutta

Fillarinkorjaajasta versoi Vuoden nuori rakennusmestari

Tyvestä puuhun noustaan, muistuttaa vanha kansanviisaus. Se kuvaa oivallisesti myös Vuoden 2018 nuoren rakennusmestarin urapolkua.

Rakennusmestari Joonas Anttilan mielestä monipuolisesta työkokemuksesta on aina hyötyä. Kuva: Laptitec

30-vuotias vantaalainen Joonas Anttila oli vielä kymmenen vuotta sitten apumiehenä lattia-asennuksissa, tänään hän on talotekniikkayhtiö Laptitec oy:n suunnittelujohtaja ja johtoryhmän jäsen.

Hän itse kuvaa valintaansa monien sattumien summaksi. Alun perin mielessä kangasteli opetusala, mutta lopulta mies löysi itsensä aivan muualta.

”Teimme lattia-asennuksia Hakunilan Huollossa. Silloinen esimies kannusti pohtimaan, että voisin itsekin joskus vetää samanlaista ammattilaistiimiä. Kun kohdalle osui RKL:n ’Valitse valkoinen kypärä’ -mainos, niin seuraava siirto opintojen suhteen oli sinetöity eli Leppävaaran AMK ja lvi-puoli”, Anttila kertoo.

Itse palkinto kuuluu herättävän sekä kiitollisuutta että ylpeyttä.

”Onhan tämä hienoa, että oma tekeminen on näkynyt ja kuulunut. Olen kuulemma ensimmäinen tällä tavoin palkittu lvi-puolen kaveri, joten kyllä tämä on ihan viis kautta viis -tilanne”, hän naurahtaa.

Uusia tulokulmia arkiseen työhön

Vuonna 2012 tapahtuneen valmistumisensa jälkeen Anttila rakensi uraa SRV Rakennuksessa ensin lvi-harjoittelijana, sittemmin valvojana ja projektipäällikkönä. Laptiteciin hän siirtyi johtajaksi vuonna 2017.

Palkitun rakennusmestarin mielestä monipuolisesta työkokemuksesta on aina hyötyä.

”Uudet näkökulmat ja tietty poikkitieteellisyys jäävät tällä alalla edelleen aika pienelle huomiolle. Itselläni ovat jo peruskoulun TET-jaksossa pyöräkorjaamolla opitut asiakaspalvelutaidot edelleen kovassa käytössä”, Anttila sanoo.

Rakennusmestarin tutkinto mahdollistaa Anttilan mukaan todella monia uravaihtoehtoja, mikä kertoo myös koulutuksen antamasta hyvästä pohjasta.

Valoisimmalta näyttää niiden rakennusmestareiden tulevaisuus, jotka suhtautuvat muutoksiin myönteisesti ja näkevät niissä uhkien sijaan enemmänkin mahdollisuuksia.

”Rakennusalan yrityksiä uhkaa krooninen osaajapula. Myös matala tuottavuusindeksi huolestuttaa, sillä alalla on paljon kehitysvelkaa. Nyt tarvitaan vähemmän pöhinää, mutta enemmän yhteistyötä.”

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Fillarinkorjaajasta versoi Vuoden nuori rakennusmestari”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat