Lehto Asunnot oy on ostanut Helsingin Kalasatamasta Työpajankatu 6:sta rakennuksen ja maanvuokrasopimuksen omistavan yhtiön. Lisäksi yhtiö on tehnyt esisopimuksen tonttien hankinnasta Helsingin kaupungin kanssa.

Lehto teki kaupat – rakentaa Kalasataman alueelle noin 300 asuntoa

Lehto Asunnot oy on ostanut Helsingin Kalasatamasta Työpajankatu 6:sta rakennuksen ja maanvuokrasopimuksen omistavan yhtiön. Lisäksi yhtiö on tehnyt esisopimuksen tonttien hankinnasta Helsingin kaupungin kanssa.

Kirjoittaja(t) Rakennuslehti

Lehto rakentaa vanhaan teollisuusmiljööhön viisi uutta kerrostaloa, joihin tulee yhteensä noin 300 asuntoa. Rakennustyöt käynnistyvät tämänhetkisten suunnitelmien mukaan kevään 2019 aikana, ja koko korttelin arvioidaan valmistuvan noin kolmessa vuodessa.

Korkein kerrostaloista on peräti 16-kerroksinen, mutta samaan kortteliin rakentuu myös 4-kerroksinen talo. Arkkitehtonisesti korttelista kaavaillaan siis korkeuseroiltaan vaihtelevaa, ja matalimpien kerrostalojen katoille on suunniteltu viihtyvyyttä tuovat viherkatot asukkaiden käyttöön.

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “Lehto teki kaupat – rakentaa Kalasataman alueelle noin 300 asuntoa”

  1. Tehnyt esisopimuksen tonttien hankinnasta Helsingin kaupungin kanssa? Onpa poikkeuksellista. Kaupunkien tontit julistetaan yleensä haettavaksi tai sovitaan muuten. Jokainen toimija tekisi mielellään moisia esisopimuksia.

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi