NCC toteuttaa kerrostaloja Jyväskylään

NCC on allekirjoittanut sopimukset Jyväskylän Vuokra-asunnot oy:n (JVA) kanssa kahden asuinkerrostalon sekä pysäköintirakennuksen ja pihan rakentamisesta Jyväskylään.

Pellonreuna. Kuva: NCC

Tiedotteen mukaan sopimuksien arvo on yhteensä noin 9,5 miljoonaa euroa.

NCC toimii urakoitsijana JVA:n Pellonreunan uudisrakentamishankkeen E- ja F-rakennuksien rakentamisessa. Rakennukset sisältävät 7 asuinkerrosta, kellarikerroksen sekä ullakkotilat, jossa sijaitsevat kerhotilat ja IV-konehuoneet. Rakennuksissa on yhteensä 89 asuntoa.

”Toisen talon katolle rakennettava aurinkovoimala on yksi kohteen erityispiirre, jonka avulla pyritään vastaamaan kestävän kehityksen haasteisiin”, JVA:n toimitusjohtaja Timo Hyttinen kertoo.

Sopimus sisältää myös pysäköintirakennuksen ja pihojen rakentamisen. Pysäköintirakennukseen tulee 2 pysäköintitasoa, joista ensimmäinen taso sijaitsee rakennuksen sisällä ja toinen kannen päällä.

Hankkeessa noudatetaan Terve talo -toimintamallia, jossa panostetaan kosteuden- ja puhtaudenhallintaan kaikissa rakentamisen vaiheissa.

Rakentaminen aloitetaan lokakuussa 2018 ja hanke valmistuu kokonaisuudessa helmikuussa 2020.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “NCC toteuttaa kerrostaloja Jyväskylään”

Jätä kommentti

Viimeisimmät näkökulmat