Kauan, kauan sitten Aristoteles-nimisenä tunnetuksi tullut kreikkalainen filosofi ja tiedemies määritteli vakuuttamisen taidon jakautuvaan kolmeen osaan: puhujan on pystyttävä esiintymään uskottavasti, vedottava yleisönsä tunteisiin ja perusteltava väitteensä loogisesti.
Runsaat 2 300 vuotta myöhemmin erään pienen pohjoisen valtion pienen pääkaupungin hurjat tulevaisuudensuunnitelmat kapsahtivat katajaan, koska suunnittelijat olivat unohtaneet Aristoteleen neuvoista viimeisen.
Näin väittää Aalto-yliopiston yhdyskuntasuunnittelun professori Kimmo Lapintie. Puhe on Helsingin uudesta yleiskaavasta. Sen suunnittelmista merkittävä osa kaatui marraskuun alussa, kun korkein hallinto-oikeus katsoi joukon kaavasta tehtyjä valituksia aiheellisiksi.
Neljää suunnitelluista kaupunkibulevardeista ei saa rakentaa, keskuspuisto pitää jättää koskemattomaksi, eikä Vartiosaareenkaan ole kaivinkoneilla asiaa.
Lapintie: Oikeutusta haettiin väärässä järjestyksessä
”Argumentaatiossa ei riitä, että vakuuttaa samanmieliset. Pitäisi vakuuttaa muut”, Lapintie sanoo.
Filosofian tohtoriksi arkkitehdin koulutuksensa lisäksi valmistunut Lapintie on keskittynyt omassa tutkimuksessaan muun muassa suunnitteluargumentaatioon, siis siihen, miten virkamiehet ja poliitikot perustelevat kaupunkien rakentamista.
Kaupunki on asukkaidensa ristiriitaisten toiveiden taistelutanner, joten yksikään muutos ei koskaan ole helppo. Siksi ideoiden perusteleminen on usein vähintään yhtä tärkeää kuin idea itse.
1900-luvulla muutosvastarinnan kampittamiseen riitti suunnittelijoiden asiantuntijuuteen vetoaminen, mutta tänä päivänä kansalaisyhteiskunta repii löperösti perustellut argumentit kappaleiksi.
Näin kävi myös Helsingin yleiskaavalle, sanoo Lapintie.
Hänen näkemyksensä mukaan yleiskaavan oikeutusta lähdettiin hakemaan väärässä järjestyksessä. Ensin keksittiin se, mitä halutaan tehdä ja vasta tämän jälkeen alettiin liimailla idean päälle sitä tukevia argumentteja. Todistuksesta tuli niin reikäinen, ettei se vakuuttanut vastustajia.
Esimerkiksi sisääntuloteiden muuttamista asuinkaduiksi, kaupunkibulevardeiksi, perusteltiin ennen kaikkea kahdella argumentilla.
”Eivät ihmiset ole tyhmiä”
Toisaalta kaupungin tiivistäminen loisi niin kutsuttuja kasautumisetuja, siis tuottaisi taloudellista toimeliaisuutta. Tämä argumentti miellytti Lapintien näkemyksen mukaan ennen kaikkea kokoomusta.
Toisaalta bulevardien väitettiin johtavan kaupungin ilmastopäästöjen pienenemiseen. Tällä argumentilla taas vihreät pystyivät puhumaan omia kannattajiaan ajatuksen taakse.
Ongelmana on, että argumentteja ei perusteltu tiedolla. Yleiskaavan tausta-aineistoista ei löydy lähdeviitteitä tutkimuksiin, joista voitaisiin päätellä, minkälaisissa tilanteissa mainostettuja kasautumisetuja syntyy ja mikä niiden mittakaava on. Sama koskee myös suunnitelmien ekologisuutta.
Argumentin uskominen jäi siis sananmukaisesti uskon varaan. Yleisö ei pystynyt arvioimaan argumenttien laatua.
Erilainenkin tie olisi ollut valittavissa, Lapintie sanoo.
”Eivät ihmiset ole tyhmiä. Kyllä he uskovat hyviä perusteluja.”
Lapintie: Vasta-argumentit yritettiin lakaista maton alle
Toinen ongelma yleiskaavaprosessissa oli Lapintien mukaan se, että ilmeiset vasta-argumentit yritettiin lakaista maton alle. Vuosia erilaisia liikennesuunnitelmia oli perusteltu matka-ajoilla, mutta yhtäkkiä niillä ei ollutkaan enää väliä. Samalla tavalla ”myöhemmin ratkaistavaksi” lykättiin kaupunkibulevardeihin liittyvät saaste- ja meluongelmat.
Missään ei perusteltu sitä, miksi nämä olivat asioita, joita ei nyt tarvinnut ottaa huomioon.
”[Yleiskaavan puolustajien] Vasta-argumentti meni niin, että jos tällaista kaupunkia ei saa rakentaa, niin sitten koko Helsingin keskusta pitäisi purkaa, koska se on normien vastainen”, Lapintie sanoo.
”Se ei ole vakuuttavaa argumentaatiota. Ei siitä, että yhtä ei voida purkaa, voida vetää johtopäätöstä, että sitä kannattaa rakentaa lisää.”
Lapintien mukaan on kaupunkisuunnittelussa itsestäänselvyys, että tehtävillä ratkaisuilla on aina myös huonoja puolia. Hän uskoo, että parempaan lopputulokseen päästäisiin, jos ratkaisuja pystyttäisiin arvioimaan ja testaamaan kriittisesti julkisessa keskustelussa.
Muuten puhujan vaikutuspyrkimykset perustuvat loogisten argumenttien sijaan tunteisiin vetoamiseen ja puhujan esiintymiseen. Se on nykyäänkin surullisen usein vallitseva asiaintila.
”[Saksalaisfilosofi] Jürgen Habermasin mukaan argumentaatio on tulvauhan alainen saari retoriikan valtameressä.”
Retoriikka tarkoittaa puhetaitoa.
Lapintie: Kuullaan, mutta ei kuunnella
2000-luvun alussa uusittu maankäyttö- ja rakennuslaki pakottaa kaavoittajat kuulemaan maankäyttösuunnitelmissaan kaupunkilaisia. Helsingin yleiskaavan valmistelu on Lapintien mukaan esimerkki siitä, että näkemys asiantuntijavallasta elää kaupunkisuunnittelussa silti edelleen vahvana. Kärjistetysti: kuullaan, mutta ei kuunnella.
Vuorovaikutusta kaupunkilaisten kanssa voitaisiin kuitenkin tehdä myös niin, että vastauksia mutkikkaisiin ongelmiin haettaisiin aidosti yhdessä. Se voisi vähintäänkin vähentää kaavoista tehtäviä valituksia. Parhaassa tapauksessa myös suunnitelmat paranisivat, Lapintie sanoo.
Ihan vaivatonta vuorovaikutus ei tietenkään ole, mutta ei sen välttämättä pidäkään olla.
”Kaupunkia on hirveän vaikea suunnitella.”
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Helsinki halusi muuttaa moottoritiet asuinkaduiksi mutta kompastui ylimielisyyteen – Professori Kimmo Lapintien mukaan kaupungin kannattaisi kuunnella asukkaitaan”