Kokeile kuukausi maksutta

Kysely: Yksityisten vuokranantajien taloyhtiölainat vähäisiä

Yksityinen vuokranantaja käyttää lainaa asuntosijoituksiinsa ”hyvin maltillisesti”, katsoo Suomen Vuokranantajat tekemänsä kyselyn perusteella.

Vuokranantajat selvitti yksityisille vuokranantajille kohdistetulla kyselyllä muun muassa asuntosijoittajien velkaantumisastetta. Siihen vastasi yli 3000 vuokranantajaa.

Kaikista vastaajista 68 prosenttia ilmoitti, ettei heillä ole lainkaan uudiskohteisiin kohdistuvaa taloyhtiölainaa.

Taloyhtiölainaa oli Vuokranantajien mukaan mukaan otettu muutenkin maltillisesti, koska noin 13 prosenttia vastaajista ilmoitti uudiskohteiden taloyhtiölainamääräksi yli 100 000 euroa.

Kaikissa vastaajaryhmissä yli 90 prosentin velkavivulla toimivien osuus oli korkeintaan kymmenesosaan vastaajista.

”Täysin velkarahalla toimivia yksityisiä vuokranantajia on siis häviävän pieni osuus kaikista vuokranantajista. He eivät muodosta laajamittaista riskiä asuntomarkkinoille”, sanoo Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva tiedotteessa.

Rahoitusmarkkinoita valvovat viranomaiset alkoivat viime vuonna varoitella taloyhtiölainoista ja erityisesti asuntosijoittajien aiheuttamasta riskistä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kysely: Yksityisten vuokranantajien taloyhtiölainat vähäisiä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat