Kuva: Arkkitehtiryhmä A6

Skanska rakentaa tornitalot Helsingin kaupungille

Skanska jatkaa vuokra-asuntojen rakentamista Helsingin kaupungille Jätkäsaareen. Hanke tuo Helsinkiin lisää kohtuuhintaisia asuntoja, joille on kova tarve.

Kirjoittaja(t) Rakennuslehti

Perjantaina 25. tammikuuta solmittu Suunnittele ja toteuta -sopimus kattaa 265 asunnon rakentamisen kolmeen rakennukseen osoitteeseen Länsisatamankatu 37. Sopimuksen arvo on noin 46,7 miljoonaa euroa. Talojen rakentaminen käynnistyy tammikuussa 2019, ja kokonaisuus valmistuu keväällä 2022.

Yhden taloyhtiön kokonaisuus koostuu kahdesta 15-kerroksisesta tornista sekä kahdesta matalammasta osasta, joiden korkeus vaihtelee viiden ja kahdeksan kerroksen välillä. Matalammat osat sekä tornien alaosat ovat väritykseltään tummasta tiilestä muurattuja, mutta tornien yläosat ovat valkoisia, mikä keventää niiden ilmettä. Länsisatamankadulta katsottuna korttelikokonaisuudessa vuorottelevat korkeat ja matalammat osat, jotka tuovat rytmikkyyttä ja vaihtelevuutta rakennusmassoihin. Rakennukset ovat Arkkitehtiryhmä A6:n suunnittelemia.

Rakennukset sijoittuvat Länsisatamankadun varteen Hyväntoivonpuiston ja Jätkäsaaren liikuntapuiston väliin jäävälle alueelle. Rakennusten väliin jää myös korttelipiha. Rakennusten kerho- ja varastotilat sijaitsevat kellarikerroksissa, sisäänkäyntitasoissa sekä tornitalojen ylimmissä kerroksissa. Kohteen pysäköintipaikat on sijoitettu rakennuskokonaisuuden pohjoispuolelle rakennettavaan erilliseen pysäköintitaloon.

”Rakennuksissa korostuu ympäristötehokkuus, sillä niiden energiatehokkuusluokka on A vuoden 2018 rakennusmääräysten mukaan. Rakennuksiin on suunniteltu mahdollisuus lisätä niiden katoille myöhemmin aurinkopaneelit ja matalampien osien vesikatoille toteutetaan viherkatot”, projektipäällikkö Jukka-Pekka Häkämies Skanskasta kertoo tiedotteessa.

Skanskalla on työn alla myös toinen Jätkäsaaressa sijaitseva kortteli Malagan- ja Livornonkatujen välissä. Yhteensä 223 asunnon kokonaisuus jakaantuu neljään yhtiöön: As.oy Helsingin Picasso, As.oy Helsingin Malaga, Heka Jätkäsaari Livornonkatu 7 ja Helsingin Asumisoikeus Oy Livorno. Korttelin rakentaminen on käynnistynyt toukokuussa 2018, ja se valmistuu syksyllä 2021. Korttelin matalimmat, townhouse-tyyppiset talot ovat kolmikerroksisia ja korkeimmat kerrostalot kahdeksankerroksisia.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Skanska rakentaa tornitalot Helsingin kaupungille”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi