Kokeile kuukausi maksutta

YIT ja Sakky sopivat toimitilahankkeen kehitysvaiheesta

YIT ja Savon koulutuskuntayhtymä (Sakky) ovat allekirjoittaneet kehitysvaiheen sopimuksen Sakkyn uusien toimitilojen rakentamisesta Kuopioon Savilahden alueelle.

Kuva: Arkkitehtitoimisto ON

Hanke toteutetaan yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana, jonka kehitysvaihe alkaa vuoden 2019 alusta. Rakentaminen käynnistyy syksyllä 2019, ja tilat valmistuvat keväällä 2023.

Sakkyn tulevat tilat ovat laajuudeltaan yhteensä noin 26000 neliötä, ja ne koostuvat kolmesta toisiinsa kytkeytyvästä rakennuksesta.

Hankkeen kokonaisarvo on noin 60 miljoonaa euroa, joka siirtyy YIT:n tilauskantaan toteutusvaiheen sopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä arviolta lokakuussa 2019.

Sakky haluaa keskittää Kuopion toimintonsa yhteen toimipisteeseen ja taata modernit oppimisympäristöt tuhansille opiskelijoille vuosikymmeniksi. Tiloihin sijoittuu erilaisia opetus- ja toimistotiloja sekä ravintolamaailma opetuskeittiöineen. Rakennuksille haetaan Joutsenmerkki, ja sen on tarkoitus täyttää Sisäilmayhdistys ry:n Terve Talo -kriteerit.

YIT on rakentanut Kuopioon tähän mennessä kuusi koulua elinkaarimallilla: Karttulan, Jynkän, Martti Ahtisaaren, Päivärannan, Rajalan ja Pohjantien koulut. Seitsemäs, Hiltulan koulu, valmistuu tänä vuonna.

Sakky on maakunnallinen ja monialainen nuorten ja aikuisten koulutuksen järjestäjä ja työelämän kehittäjä. Kuntayhtymä järjestää ammatillista perus-, lisä-, oppisopimus-, työvoima- ja henkilöstökoulutusta kaikilla koulutusaloilla sekä lukiokoulutusta ja työelämän kehittämishankkeita.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “YIT ja Sakky sopivat toimitilahankkeen kehitysvaiheesta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat