Tanskalaistaustainen kiinteistösijoitusyhtiö NREP aikoo tuoda Suomeen uuden hotelliasumisen konseptin. Yhtiöllä on jo tätä konseptia varten meneillään kaksi hotellihanketta Helsingissä.

NREP on tuomassa markkinoille uusia kiinteistökonsepteja

Tanskalaistaustainen kiinteistösijoitusyhtiö NREP aikoo tuoda Suomeen uuden hotelliasumisen konseptin. Yhtiöllä on jo tätä konseptia varten meneillään kaksi hotellihanketta Helsingissä.

Kirjoittaja(t) Hannu Lättilä

Ensimmäisenä niistä valmistuu Katajanokalla sijaitseva Keskon entisen pääkonttorin muuntohanke. Toinen on vakuutusyhtiö Kansan entisen pääkonttorin muutos hotelliksi Hämeentiellä. Molempia urakoi Lehto.

NREP:n Suomen sijoitusorganisaation johtajaksi juuri nimitetty Petri Valkama ei halua tässä vaiheessa kertoa tarkemmin, mitä hotellikonsepti käytännössä sisältää. Hän toteaa kuitenkin, että muun muassa väliaikaiset työsuhteet, projektityö ja työn perässä muutto luovat kasvavaa tarvetta uusille erilaisille, joustaville ja väliaikaisille majoitusratkaisuille.

”Niiden pitää olla viihtyisiä myös silloin, kun ihmiset joutuvat käyttämään niitä pidempään kuin vain hyvin lyhytaikaisesti niin kuin hotellissa”, Valkama sanoo Rakennuslehdelle.

Yhtiön toinen uusi konsepti Umeus liittyy opiskelija-asumiseen.

”Opiskelijat haluavat asua keskeisellä paikalla hyvien palveluiden äärellä ja kohtuuhintaisesti. He ovat valmiita siihen, että heidän omassa käytössään olevat tilat voivat olla tehokkaita, mutta samaan aikaan he tarvitsevat paljon muuta tilaa ryhmätyöskentelyyn, opiskeluun, vapaa-ajan viettoon ystävien kanssa, haluavat elämää helpottavia palveluita, kahvila- ja ravintolapalveluita.”

Umeus-konseptia lanseerataan parhaillaan Tanskassa, mutta Suomessa sen mukaisia kohteita ei ole vielä tekeillä.

”Etsimme pääkaupunkiseudulta hyvällä sijainnilla olevia riittävän isoja kohteita, joihin voidaan toteuttaa laadukas ja kohtuuhintainen tuote.”

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “NREP on tuomassa markkinoille uusia kiinteistökonsepteja”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi