Kokeile kuukausi maksutta

Presidentinlinnaa vastapäätä suunnitellaan ”merkittävän pörssiyrityksen” pääkonttoria

Aluetta ollaan varaamassa vakuutusyhtiö Varmalle, joka toimisi konttorin rakennuttajana.

Katajanokalle suunnitellaan uutta pääkonttoria. Helsingin kaupunkiympäristölautakunta käsittelee tiistaisessa kokouksessaan esitystä, jossa ehdotetaan alueen varaamista Katajanokanlaiturilta.

Aluetta ollaan varaamassa vakuutusyhtiö Varmalle, joka toimisi konttorin rakennuttajana. Rakennuksen pääkäyttäjäksi olisi tulossa esityslistatekstin mukaan ”merkittävä pörssiyritys”. Varma käy yrityksen kanssa neuvotteluja.

Toimistotilan lisäksi rakennukseen tulisi mahdollisesti myös hotelli ja muuta liiketilaa. Rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen rannan suuntaisesti on suunniteltu sijoittuvan julkista tilaa, esimerkiksi ravintola. Katso havainnekuvia tästä.

Virkamiesten näkemyksen mukaan rakennus täydentäisi erinomaisesti Katajanokanlaituria ja elävöittäisi rannan aluetta.

Katajanokanlaiturille suunniteltiin aiemmin myös norjalaisrahoitteista ristinmuotoista hotellia ja esimerkiksi Armi-museota. Molemmat hankkeet kaatuivat.

Virkamiehet toteavat esityslistatekstissä, että keskusta-alueen pääkonttoritason tonteista on ollut viime aikoina huomattavan paljon kysyntää.

Tarjonta ei kuitenkaan vastaa tällä hetkellä kysyntää. Tähän pulaan uudet toimistotilat toisivat helpotusta. Virkamiehet huomauttavat Helsingin pyrkivän siihen, että yksityisen sektorin työpaikkamäärä kasvaa pitkällä aikavälillä vähintään yhtä nopeasti kuin asukasluku.

Helsingin Eteläsataman ympäristö vaikuttaa olevan nyt nopeassa muutoksessa. HS kertoi maaliskuun lopussa, että uutta design- ja arkkitehtuurimuseota suunnitellaan Guggenheimille aiemmin kaavailulle tontille.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Presidentinlinnaa vastapäätä suunnitellaan ”merkittävän pörssiyrityksen” pääkonttoria”

  1. Epätodellista! Eikö Helsingissä ole jo riittävästi lasilaatikoita. Onko tämä sitä kuuluisaa suomalaista arkkitehtuuria!!! Uusi Oodi näytti suuntaa, joten eikö olisi aika hyödyntää uusien materiaalien mukanaan tuomia mahdollisuuksia. Tämän täytyy olla osa sitä Jan Vapaavuoren visiota Helsingistä jonkinlaisena huippuarkkitehtuurin tiennäyttäjänä.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat