Kokeile kuukausi maksutta

Saimaan kanavan siltatyömaan suurin yllätys oli vanhan sillan romahdusvaara

1960-luvulla tehty ratasilta osoittautui niin heikkokuntoiseksi, että uuden sillan rakentamisaikaa kirittiin 7 kuukaudella. Moni 1960-luvulla rakennettu silta on nyt elinkaarensa päässä. Esimerkiksi Oulussa puretaan ohitustien siltoja ja Paraisilla on tarjouskyselyssä iso sillan purku-urakka.

Saimaan kanavan ylittävän ratasillan aikataulua kiristettiin 7 kuukaudella vanhan sillan odotettuakin huonomman kunnon vuoksi. Kuva: Mikko Tappola, GRK.

Vuoden Työmaa -kilpailuun osallistuva GRK koki viime keväänä merkittävän yllätyksen Saimaan kanavan ratasiltatyömaalla maatuen porapaalutuksen aikana. Silloin huomattiin, että vanha, purettavaksi aiottu silta ei ehkä kestä liikennettä edes rakennustöiden aikaa.

Katso dronevideo! Juttu jatkuu videon ja kuvan jälkeen.

Tämä artikkeli on tarjolla vain Rakennuslehden tilaajille

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Saimaan kanavan siltatyömaan suurin yllätys oli vanhan sillan romahdusvaara”

Viimeisimmät näkökulmat