Kokeile kuukausi maksutta

Helsinkiin suunnitellaan uutta kelluvaa hotellia ja kylpylää

Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee tiistaina Salmisaaren hotellia ja Ahdinaltaan kylpylää.

Jätkäsaaren ja Ruoholahden edustalle on tulossa lähivuosina kelluvia viihdykkeitä kaupunkilaisille ja matkailijoille.

Kelluviin hankkeisiin keskittyvä kehitysyhtiö Flotel haluaa rakentaa Salmisaareen hotellin, jonka huoneet olisivat pääosin kelluvia. Huoneita hotelliin tulisi noin 200.

Helsingin kaupunkiympäristö­lautakunta käsittelee tiistaina alueen varaamista Flotelille. Varausalue sijaitsee Länsiväylän ja Lauttasaaren sillan välissä.

Hotellin lisäksi Salmisaareen tulisi meripaviljonki, jossa olisi hotelliasiakkaille muun muassa saunatilat ja pienet spa-altaat. Maa-alueelle sijoittuisi kahvila-ravintola.

Paikalla jo oleva venesatama sijoitettaisiin tulevan kelluvan kokonaisuuden yhteyteen lähemmäs Länsiväylän siltaa. Sataman siirron kustannusarvio on noin miljoona euroa.Arvioitu investointi alueelle on noin 30 miljoonaa euroa.

Jätkäsaareen puolestaan suunnitellaan kelluvaa kylpylää. Kaupunkiympäristö­lautakunta on jo aiemmin hyväksynyt Bluet-yhtiölle varauksen tulevalle kylpylälle Ahdinaltaaseen Länsisataman uuden terminaalin tuntumaan. Varauksen jatkaminen ensi vuoden loppuun asti on sekin tiistaina lautakunnan pöydällä.

Bluetin suunnitelmien mukaan alueelle voisi toteuttaa esimerkiksi kelluvan kahvila-ravintolan, monitoimitiloja, pienkylpylän saunoineen, vierasvenelaiturin sekä esiintymislavan.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Helsinkiin suunnitellaan uutta kelluvaa hotellia ja kylpylää”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat