Kokeile kuukausi maksutta

OP: Nuoret asuvat nyt selvästi useammin vuokralla kuin aiemmin

Vuokralla asumisen suosio kasvaa, kertoo OP:n ekonomistien tuore asuntomarkkinakatsaus.

Vuonna 2008 itsenäisesti asuvista 20-29 -vuotiaista joka toinen asui vuokralla, toissavuonna jo 58 prosenttia.

”Vuokra-asumisen joustavuus houkuttelee. Lapset hankitaan aiempaa myöhemmin, ja samalla pitkäaikaisen kodin hankinta on siirtynyt myöhemmäksi. Kasvukeskusten keskustoissa omistusasuntoon käsiksi pääseminen on monelle hankalaa korkeiden hintojen takia”, OP:n ekonomisti Joona Widgrén sanoo tiedotteessa.

Kaupungistumisen myötä vuokralla asumisen suosio kasvaa. Vuokralla asuu nyt kolmasosa suomalaisista kotitalouksista.

Suurista kaupungeista vuokralla asujien osuus on viime vuosina noussut eniten Tampereella, jossa vuokralla asui vuonna 2008 reilut 41 prosenttia asuntokunnista, toissa vuonna yli 48 prosenttia.

Myös Vantaalla vuokralla-asujien osuus on noussut samassa ajassa 35:stä lähes 40 prosenttiin. Helsinkiläisistä noin joka toinen asuntokunta asuu vuokralla, mutta osuus on pysynyt melko vakaana viime vuodet.

”Suomessa vuokralla asuminen on EU-mittakaavassa keskivertoa. Vaikka vuokralla asuminen nähdään usein tilapäisenä ratkaisuna, se kuitenkin helpottaa työvoiman liikkuvuutta”, Widgrén sanoo.

Vuokra-asuntokuntien osuus korkein vuonna 2018
1. Otaniemi, Espoo (92 %)
2. Kaijonharju-Linnanmaa, Oulu (78 %)
3. Jätkäsaari, Helsinki (77 %)
4. Jakomäki-Alppikylä, Helsinki (73 %)
5. Vesilinna, Turku (73 %)

Eniten lisää vuokralla-asuvia kotitalouksia vuosina 2013-2018
1. Kivistö, Vantaa: vuokratalouksia lisää 2364 kpl
2. Jätkäsaari, Helsinki: 2098 kpl
3. Tikkurila, Vantaa: 1727 kpl
4. Vuores, Lempäälä: 1496 kpl
5. Turun keskusta: 1398 kpl

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “OP: Nuoret asuvat nyt selvästi useammin vuokralla kuin aiemmin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat