Kokeile kuukausi maksutta

Palkkio voi lisätä kiinnostusta taloyhtiön hallituspaikkaan

Uusia jäseniä löytyy helpommin, jos taloyhtiössä on hyvä henki ja yhdessä tekemisen meininki. Harva sen sijaan haluaa hallitukseen, jossa osakkaat riitelevät eikä yhtiö tunnu yhteisöltä.

Taloyhtiöiden yhtiökokoukset ovat käsillä. Monessa yhtiössä on kuitenkin vaikea löytää hallitukseen uusia jäseniä. Kuva: Mika Ranta

Monella taloyhtiöllä on vaikeuksia löytää uusia jäseniä taloyhtiön hallitukseen. Kiinteistöliitto onkin koonnut vinkkilistan, jonka avulla kevään yhtiökokouksissa hallintoon voi löytää uutta verta.

Ensimmäisenä askeleena on kartoittaa osakkaiden kiinnostusta ja etukäteen. Näin potentiaaliset uudet nimet ovat selvillä jo ennen yhtiökokousta.

Kiinteistöliiton apulaislakimies Kristel Pynnönen nostaa rohkeasti esiin myös jäsenille maksettavat palkkiot.

”Kohtuullinen korvaus voi lisätä hallitustyöskentelyn houkuttavuutta. Palkkio voi olla kokouskohtainen tai esimerkiksi vuosipalkkio. Yhtiökokous päättää palkkioista ennen hallituksen jäsenten valintaa”, Pynnönen toteaa Kiinteistöliiton tiedotteessa.

Yhtiökokouksessa on hänen mukaansa hyvä korostaa, ettei hallituksen jäsenen tarvitse olla kiinteistöalan asiantuntija. Normaali huolellisuus ja halu ottaa asioista selvää riittävät.

”Lisäksi uusia jäseniä löytyy helpommin, jos taloyhtiössä on hyvä henki ja yhdessä tekemisen meininki. Harva sen sijaan haluaa hallitukseen, jossa osakkaat riitelevät eikä yhtiö tunnu yhteisöltä. Siksi yhteishenkeen kannattaa panostaa”, Pynnönen muistuttaa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Palkkio voi lisätä kiinnostusta taloyhtiön hallituspaikkaan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat