Helsingin Viikkiin kehittyy uusi asuintalojen korttelialue

Senaatti-kiinteistöt myy Helsingin Viikissä sijaitsevan rakentamattoman tontin, jolla on meneillään asemakaavan muutos asuintalojen korttelialueeksi.

Senaatti-kiinteistöt myy Helsingin Viikissä osoitteessa Maakaarenkuja 2 sijaitsevan rakentamattoman tontin, jolla on meneillään asemakaavan muutos asuintalojen korttelialueeksi.

Asemakaavassa kiinteistö on merkitty liike- ja toimistorakennusten sekä opetus-, tutkimus- ja näihin verrattavaa toimintaa palvelevien rakennusten korttelialueeksi. Tontin pinta-ala on 9 437 neliötä, ja maankäytönsuunnitelmassa tontilla on rakennusoikeutta noin 16 500 kerrosalaneliötä.

”Viikki on hyvien liikenneyhteyksien päässä oleva viihtyisiä asuinalue ja parhaillaan rakenteilla oleva Raide Jokeri parantaa liikenneyhteyksiä entisestään. Alueella on myös kattavat palvelut kuten koulu, päiväkodit ja kaupat. Valtiolla on alueella paljon maanomistuksia ja on hienoa, että pääsemme kehittämään nämä vailla käyttöä olleet alueet nyt uuteen käyttöön”, sanoo Senaatin kiinteistökehityspäällikkö Janne Marttinen Senaatin tiedotteessa.

Senaatti-kiinteistöillä on Viikin ja Latokartanon alueella muun muassa Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnonvarakeskus Luken toimitiloja. Lisäksi Senaatti omistaa alueella laajoja maa-alueita. Alueella on kuitenkin Maakaarenkuja 2 kaltaisia valtiolle tarpeettomaksi jääneitä kiinteistöjä ja valtion kiinteistöstrategian mukaan valtiolle tarpeettomista kiinteistöistä luovutaan. Näin omistukseen sidotut pääomat voidaan vapauttaa yhteiskunnan muihin tarpeisiin.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Helsingin Viikkiin kehittyy uusi asuintalojen korttelialue”

Vastaa