Tammerkoski tyhjennetään ensi viikolla – Hämeensillan remontti loppusuoralla

Kosken tyhjennys alkaa tiistai-yönä ja vesi alkaa virrata taas perjantai-aamuna.

Hämeensillan korjaustyöt ovat loppusuoralla. Ensi viikolla maisema muuttuu muutamaksi päiväksi, kun työsillan purkaminen edellyttää joen tyhjentämistä. Kuvassa silta ennen remontin alkua. (Kuva: Jukka Harju/HS)

Ensi viikolla saattaa moni Tammerkosken kulmilla liikkuva hieraista silmiään, kun virtaavan veden tilalla on  muutaman päivän ajan vain kuiva jokiuoma.

Syynä ovat Tampereen maamerkkeihin kuuluvan Hämeensillan korjausta varten rakennetun työsillan purkutyöt. Niiden takia Tammerkoski tyhjennetään ensi viikolla kolmeksi vuorokaudeksi, jolloin poistetaan kosken pohjassa olevat työsillan teräspaalut sekä sillan holvikaarien juuressa olevat työpadot.

Kosken tyhjennys aloitetaan tiistaiyönä 26.5  ja Tammerkoskea päästään täyttämään perjantai-aamuna 29.5.

Siltatöiden pääurakoitsijana toimii YIT Suomi Oy. Mittavassa, vuonna 2018 alkaneessa peruskorjauksessa Hämeensilta on purettu ja rakennettu uudelleen. Silta on verhoiltu sen vanhoilla kivillä.

Hämeensillan itäpuolella oleva Hämeenkadun alikulkukäytävä sekä länsipuolelle valmistuva uusi Tempon tunneli otetaan käyttöön kesäkuun loppuun mennessä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Tammerkoski tyhjennetään ensi viikolla – Hämeensillan remontti loppusuoralla”

Jätä kommentti