Samla Capitalin rahastojen Samla Toimitilat II Ky – ja Samla Asunnot Ky -nimiin ostetut rakennukset sijaitsevat Helsingin Kruununhaassa arvokorttelissa. Kolme rakennusta neljästä uudistetaan hotelliksi oheispalveluineen. Neljännestä kehitetään joko hotelli tai asuntoja.
Alunperin vuonna 2017 Senaatti-kiinteistöt solmi Icon kiinteistörahaston kanssa kiinteistökaupan esisopimuksen. Lopullinen kiinteistökauppa oli määrä toteuttaa kaavoituksen valmistuttua vuonna 2019. Icon Corporation oy ja osa sen tytäryhtiöistä asetettiin konkurssiin joulukuussa 2019.
Konkurssilla ei kuitenkaan ole ollut vaikutusta voimassa olevaan esisopimukseen. Esisopimuksessa kaupan ehtona ollut asemakaavamuutos vahvistui vuoden 2020 alusta, jolloin kaupan tekemisen edellytykset täyttyivät. Senaatti-kiinteistöt ja ICON Corporation Oy:n tekivät kaupat 31.7.2020 ja heti sen jälkeen konkurssipesä myi kohteen erillisillä kaupoilla eteenpäin.
“Haluamme nostaa historiallisesti arvokkaat rakennukset uuteen loistoon”, hankkeesta vastaavan Samla Capitalin pääomistaja Lajunen sanoo.
Lajunen kilpaili aikoinaan menestyksekkäästi yhdistetyn hiihdossa ja voitti olympiakultansa Salt Lake Cityn olympialaisissa vuonna 2002.
Vuonna 1885 valmistuneella korttelikokonaisuudella on arvokas historia. Siellä on aiemmin sijainnut muun muassa upseerien asuinrakennuksia sekä maa- ja metsätalousministeriön toimisto. Rakennukset on suunnitellut arkkitehti Evert E. Lagerspetz.
Rakennukset sijaitsevat osoitteissa Liisankatu 8A ja 8G, Mariankatu 23 ja Maneesikatu 7. Kokonaisuuden koko on noin 13 500 kerrosneliömetriä.
Hotellin hankekehityksestä vastaa toimitilakehitykseen erikoistunut Finesco Capital.
Finescon toimitusjohtaja Kari Järvenpää uskoo hotellien kysyntään jatkossakin. Vaikka liikematkustaminen ja turismi ovat koronan takia hiljentyneet, niiden odotetaan palautuvan kasvu-uralle lähivuosina.
“Helsinki on Suomen suosituin matkailukaupunki. Useat kansainväliset hotellioperaattorit ovat osoittaneet laajaa kiinnostusta hanketta kohtaan sen sijainnin ja rakennusten historiallisen luonteen takia. Rakennukset soveltuvat myös monille eri hotellikonsepteille”, Järvenpää sanoo.
Rakennushanke alkaa suunnittelulla. Rakentaminen voisi alustavan suunnitelman mukaan alkaa vuoden 2021 puolessa välissä. Kokonaisuuden uskotaan valmistuvan vuosien 2022–2023 aikana.
Toukokuun lopulla yhtiö hankki ensimmäisen kauppakeskuksensa, kun se osti Kokkolan suurimman kauppakeskuksen omistukseensa.
Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa
2 vastausta artikkeliin “Olympiavoittaja sijoitti helsinkiläiseen arvokiinteistöön – uusi hotellihanke vireillä”
Rakennuslehti jatkaa ilmaisten mainosten julkistamista uutisina. Tällä jutulla ei ole mitään sijaa tai paikkaa rakentamisen ammattilehdessä.
Tämänkaltaisia ”liikemiehiä” on entistä enemmän liikkeellä. Tyyli on kutakuinkin seuraavanlainen, kuljetaan konsultilta konsultille puristamassa kaikki saatavissa oleva ”ilmainen” tietotaito irti. Sitten neuvottelemaan sopimusta, jossa omat riskit pois ja kun tai jos omat rahat eivät riitä muita rahoittajia mukaan. Tavoitteena saada mahdollisimman riskitön ilmainen raha välistä pois. Jotkut vielä hehkuttavat näitä herrasmiehiä ja herrasnaisia, ehkä nämä eivät nyt niin suurta arvostusta kaipaa. Tällainen toiminta pitäisi olla kiellettyjen tapojen listalla. Eri variaatioissa on malliesimerkkejä jo turhan paljon, jotkut räikeämpiä, jotkut hieman inhimillisempiä, siitä huolimatta aina mahdollista.