Kone parantaa koko vuoden näkymiään – arvioi Kiinan uuslaitemarkkinoiden kasvavan

Hissi- ja liukuporrasvalmistaja Kone nostaa koko vuoden tulos- ja liikevaihtonäkymiään, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Kone arvioi nyt liikevaihtonsa kasvun tänä vuonna olevan -1 prosentin ja 2 prosentin välillä vertailukelpoisin valuuttakurssein verrattuna viime vuoteen. Oikaistun liikevoittomarginaalin yhtiö arvioi olevan 12,1-12,7 prosenttia, kun se viime vuonna oli 12,4 prosenttia.

Aiemmin liikevaihdon kasvun arvioitiin olevan -4 prosentin ja 0 prosentin välillä vertailukelpoisin valuuttakurssein. Oikaistun liikevoittomarginaalin odotettiin laskevan hieman tai olevan parhaassa tapauksessa vakaa.

Valuuttakursseilla arvioidaan nyt olevan noin 50 miljoonan euron kielteinen vaikutus oikaistuun liikevoittoon.

Koneen mukaan näkymien kirkastumisen taustalla on liiketoiminnan ennakoitua parempi kehitys heinä-syyskuussa, jolloin liikevaihto ja oikaistu liikevoitto ovat kehittyneet odotettua paremmin.

Kone kertoo lisäksi uusien laitteiden liiketoiminnan liikevaihto kasvaneen heinä-syyskuussa Kiinan korkean aktiviteettitason ansiosta. Lisäksi palveluliiketoiminnan liikevaihto on kehittynyt huhti-kesäkuuta paremmin.

Kone nostaa myös Kiinan uuslaitemarkkinan koko vuoden näkymiä. Muilta osin markkinanäkymät ovat ennallaan.

Kone arvioi nyt uuslaitemarkkinoiden kasvavan Kiinassa ja laskevan muilla alueilla pandemiaan liittyvän kasvaneen epävarmuuden takia. Aiemmin Kone odotti Kiinan uuslaitemarkkinan olevan melko vakaa.

Huoltomarkkinan Kone odottaa kestävän tilannetta hyvin lukuun ottamatta rajoitustoimien suoria vaikutuksia. Modernisointimarkkinan kasvun ajurit ovat ennallaan, mutta epävarmuus markkinoilla voi lykätä modernisointiprojektien päätöksentekoa.

Kone julkaisee kolmannen vuosineljänneksen tuloksensa 22. lokakuuta.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kone parantaa koko vuoden näkymiään – arvioi Kiinan uuslaitemarkkinoiden kasvavan”

Jätä kommentti