NCC saneeraa Jyväskylän Forumin – kauppakeskukseen 6 miljoonan euron remontti

Kaksivaiheinen projektinjohtourakka on jo käynnissä ja valmistuu lokakuussa 2021.

Forum valmistui Jyväskylän ydinkeskustaan vuonna 1980. Nyt se remontoidaan uuteen kuosiin. (Kuva: NCC)

NCC on aloittanut Jyväskylän keskustassa sijaitsevan kauppakeskus Forumin saneerauksen., jonka myötä kauppakeskuksen ensimmäiseen kerrokseen tulee myös uutta liiketilaa.

Rakennuksesta puretaan kellarin ja ensimmäisen kerroksen välinen porras, sisäänkäynnin sijainti muutetaan ja kellarin autohallista toteutetaan ensimmäiseen kerrokseen uudet liukutasot.  Lisäksi rakennusta laajennetaan nykyisten Vapaudenkadun puoleisten sisäänkäyntien kohdilta. Myös julkisivua ja sisäänkäyntirakenteita uusitaan.

Ensimmäisen kerroksen kevyet rakenteet ja pinnat uusitaan lähes kokonaisuudestaan, samoin tekniset järjestelmät muutosalueilta.  Hankkeen arvo on noin kuusi miljoonaa euroa. Kauppakeskus on auki koko remontin ajan.

Kaksivaiheinen projektinjohtourakka on jo käynnissä ja valmistuu lokakuussa 2021. Tilaajana toimii Promontoria Jyväskylä oy ja tilaajan edustajana Cromwell Property Group.

Kohde toteutetaan Terve talo ja puhtausluokka P1 -toteutuksella rakentamisen sekä ilmanvaihtojärjestelmien osalta. Rakennusmateriaalien ja ilmanvaihtoluokkien päästöluokka on M1.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “NCC saneeraa Jyväskylän Forumin – kauppakeskukseen 6 miljoonan euron remontti”

Jätä kommentti