Paroc sai uuden toimitusjohtajan

Paroc Group on nimittänyt uuden toimitusjohtajan, kun aiempi toimitusjohtaja Anders Dahlblom siirtyy lasinjalostuslaitteita valmistavan Glastonin palvelukseen.

Diplomi-insinööri Jari Airola aloitti Parocin toimitusjohtajana 15. lokakuuta. Airola nimitettiin firman sisältä, sillä hän on työskennellyt Paroc Owens Corningin palveluksessa vuodesta 2016. Hän on johtanut tänä aikana Paroc Building Insulation -liiketoimintaa.

”Olen vakuuttunut, että pystymme luomaan tulevaisuudessakin merkittävää lisäarvoa asiakkaillemme ja tarjoamaan rakennusalalle innovatiivisia sekä kestävän kehityksen mukaisia eristeratkaisuja”, Airola sanoo tiedotteessa.

Entinen toimitusjohtaja Dahlblom työskenteli todella pitkään Parocilla. Hän aloitti yhtiössä business controllerina  jo vuonna 2002 ja siirtyi toimitusjohtajaksi tammikuussa 2018.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Paroc sai uuden toimitusjohtajan”

Jätä kommentti