EU haluaa rannoilleen merituulivoimaa sadan Olkiluodon ydinvoimalan verran – ”Merituulivoima on eurooppalainen menestystarina”

EU:n vihreän kasvun ohjelman johtajan Frans Timmermansin mukaan merituulivoima kehittyi kilpailukykyiseksi sähköntuotantotavaksi nopeammin kuin yksikään muu uusi energiateknologia.

Kuva: NCC

”Merituulivoima on suuri eurooppalainen menestystarina”, sanoo Euroopan unionin (EU) vihreän kasvun ohjelman johtaja Frans Timmermans.

EU:n komissio julkaisi torstaina strategian, jolla merituulivoiman ja muun valtamerienergian osuus mantereen sähköntuotannossa pyritään moninkertaistamaan. Tuulivoiman lisäksi rannikoilla voidaan tuottaa sähköä vuorovesivirtauksesta ja aalloista.

Tavoitteena on, että vuoteen 2050 mennessä merituulitehoa olisi rakennettu EU:n rannikoille 300 gigawatin edestä ja muuta merienergiaa 40 gigawatin edestä. Määrä vastaisi nimellistehona sataa Olkiluodon ydinvoimalaa, jonka kolmen reaktorin yhteenlaskettu teho on 3,4 gigawattia.

Lähes täydellä teholla jatkuvasti käyvä ydinvoimala tosin tuottaa sähköä yli kaksinkertaisen määrän verrattuna saman tehoiseen merituulivoimalaan.

Ensimmäiset merituulivoimalat rakennettiin Tanskaan

Tällä hetkellä merituulitehoa on EU:ssa 12 gigawattia ja kymmenen vuoden päästä määrän uskotaan olevan jo 60 gigawattia. Ensimmäiset merituulivoimalat rakennettiin Tanskaan vuonna 1991.

Merituulivoiman houkutusta lisää se, että alan teknologia on Euroopassa kehitettyä ja valmistettua.

”Alan johtavat yritykset ovat eurooppalaisia. Merituulivoima kehittyi kilpailukykyiseksi sähköntuotantotavaksi nopeammin kuin mikään muu uusi teknologia. Merituulivoimalla tuotettu sähkö on monin paikoin kilpailukykyistä jo vanhan fossiilisen tuotannon kanssa”, Timmermans sanoi tiedotustilaisuudessa.

Tuulivoiman tuotanto kasvoi 15 prosenttia

EU:n alueen sähköntuotannosta 13,3 prosenttia tuotettiin viime vuonna tuulivoimalla. Tästä suurin osa on yhä maalle rakennettua tuulivoimaa. Tuulivoimatuotanto kasvoi edellisvuodesta lähes 15 prosenttia.

EU:n strategian tavoittelema 300 gigawatin merituulivoimateho tarkoittaisi sähköntuotantona yli tuhatta terawattituntia vuodessa, mikä olisi yli kolmasosa suhteessa EU:n koko nykyiseen 2 745 terawattitunnin sähköntuotantoon.

EU:n merienergiastrategian tavoitteiden saavuttaminen tarkoittaisi yhteensä noin 800 miljardin euron investointeja. EU kannustaa jäsenmaita käyttämään koronaelvytyspaketin varoja merituulivoiman rakentamisen edistämiseen.

Merituulivoimasta ja valtamerienergiasta onkin tulossa Timmermansin mukaan erittäin merkittävä teollisuudenala. Jo nyt merituulivoima työllistää Euroopassa 62 000 ihmistä ja muu merienergia-ala noin 2 500 ihmistä.

Merituulivoimaloiden suurimmat tuottajat ovat saksalais-espanjalainen Siemens-Gamesa ja tanskalais-japanilainen MHI-Vestas. Komponenttien ja materiaalien valmistusta on useissa Euroopan maissa.
Voimaloiden kustannuksista vain vajaa kolmasosa muodostuu varsinaisesta voimalasta eli turbiinista.

Merituulivoimaloiden perustusten rakentaminen, voimaloiden asentaminen ja huolto sekä verkkoyhteyksien rakentaminen työllistävät satamia, laivanvarustajia ja monien muiden alojen yrityksiä.

Eurooppa johtaa myös aalto- ja vuorovesienergian kehitystä. Kaikki näiden alojen hankkeet käyttävät Timmermansin mukaan eurooppalaista teknologiaa.

Komissio haluaa uusia sähkömarkkinoiden sääntöjä

Vaikka itse merituulivoiman rakentaminen on jo kannattavaa, nopea kasvu vaatii strategian mukaan EU-tason koordinaatiota ja yhteistyötä niin sähköverkkojen rakentamisessa, merenpohjan käytön suunnittelussa kuin merien muun käytön yhteensovittamisessa.

Strategiassa korostetaan myös tarvetta lisätä valmistuskapasiteettia ja parantaa satamainfrastruktuuria sekä panostaa koulutukseen, jotta uuden tuotantokapasiteetin asennusmäärät saadaan nostettua pysyvästi korkeammalle tasolle.

Myös sähkömarkkinoiden sääntöjä pitää uudistaa, mistä komissio on jo valmistellut esityksen.

EU:n strategiassa halutaan edistää myös muita teknologioita, joita on kehitteillä merien sisältämän energian valjastamiseksi.

Levistä voidaan tuottaa biopolttoaineita, meren lämpöä voidaan hyödyntää lämpöpumpuilla ja merelle voidaan asentaa aurinkovoimaloita. Nämä teknologiat ovat vasta alkuvaiheessa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 9 kertaa

9 vastausta artikkeliin “EU haluaa rannoilleen merituulivoimaa sadan Olkiluodon ydinvoimalan verran – ”Merituulivoima on eurooppalainen menestystarina””

  1. Mites tuleeko monacoon myös tuulihyrriä sinne casinon pihalle , välimeren rannoille ……..huf..huf…huf…huf…huf…huf…huf…huf…huf..

    1. Rakennetaan nyt ensin Suomeen, Esplanadin puistoon muutama, ollaan ns. edelläkävijöitä ja näytetään, että me teemme osamme, tuplasti.

    2. Niin ne merituulivoimalat on merellä eikä rannoilla. Eikä niitä tuulivoimaloita Itämerelläkään sijoiteta sinne missä on asustusta…

      1. Kun on riittävän vihreä vain mielikuvitus on rajana, Esplanadi on mielestäni erinomainen paikka, kyllä tuuli sinnekin löytää.

        1. Kulosaareen. Vihreä ulkoministerikin kannattaisi ajatusta varmasti, koska asuu itse siellä.

    3. juu siis kyllähän ne voimalaitokset pitää olla siellä missä on asutusta ja teollisuutta, niin ei mene niin paljon rahaa infraan. Vihreiden puolelta on todettu tuulivoima, niin hyväksi, että niitä voi senkin puolesta asutuskeskuksiin pystyttää. Ja nyt ei kyllä varmaan tarvii enää mitään tukiakaan maksaa kun tuulivoima on niin hyvä ja halpa ja kilpailukykyinen..

  2. Niin ja voihan tehdä kuten sähköautoissa jotka lataa kun jarruttaa , laitetaan siis toinen tuulimylly toisen eteen joka pyörittää akuilla sitä päämyllyä silloin kun ei tuule , akut on kuule niin kehittyneitä tänä pänä , voihan sen akun taas ladata aurinkokennolla , aurinkokennot on kuule niin hyviä tänä pänä…..

    1. Nerokkaalta kuulostaa! Lanseraa tämä äkkiä myrkynvihreille, veikkaan että läpi menee kuin häkä 😀

  3. Äkkiä vaan Kallion pöhinään pari tuulimyllyä, jopo kun suhahtaa ohi niin mylly pyörähtää ja vihertäti parahtaa.

Jätä kommentti