Itä-Helsingin rantaraittia halutaan virkistää uusilla palveluilla: suunnitteilla kahviloita ja saunalauttoja

Itä-Helsingin suunnitelmat ovat osa merellisen Helsingin strategiaa.

Aurinkolahden venesatamassa voisi Meri Louekarin mukaan olla venehuoltamo. Kuva on Aurinkolahden uimarannalta. (Kuva: Lassi Rinne)­

Helsinki suunnittelee Itä-Helsingin rantareitin ympäristöön uusia palveluja. Suunnitelmia on vauhdittanut muun muassa se, että koronapandemian aikana kaupunkilaisten mielenkiinto ja suuntautuminen kaupunkiluontoon on ollut runsasta.

Aaikeena on opastetun rantaraitin laajentaminen Itä-Helsinkiin siten, että luonto ja rantojen ympäristö tarjoaisivat nykyistä enemmän palveluja. Esimerkkeinä suunnitelmissa mainitaan muun muassa saunalautat ja uudet kesäkahvilat.

”Lisää palveluja rannoille! Ihmiset liikkuvat nyt erityisesti asuinalueillaan, mikä on tuonut rannoillekin lisää mahdollisia asiakkaita. Lisääntyneeseen kysyntään vastaamiseksi kartoitimme Itä-Helsingin rantareitin varrelta paikkoja uusille palveluille”, kertoi hankkeen asiantuntija, arkkitehti Meri Louekari Helsingin kaupungilta Twitterissä.

”Esimerkiksi Kipparlahteen olisi mahdollista sijoittaa talviuintipaikka ja sauna, Strömsinlahteen melontakeskus ja ruokarekka, Laajasalon Iso-Sarvastoon sopisi puolestaan minigolf-rata”, kaupunki kertoi tiedotteessaan viime viikolla.

”Mobiilin rantasaunan paikka löytyisi Marjaniemen uimarannalta ja pysyvän venehuoltamon ja veneilytarvikekaupan voisi pystyttää Aurinkolahden Mustalahden poukamaan”, Louekari kuvailee kaupungin sivuilla.

Koronaepidemian synnyttämänä poikkeusaikana on noussut tarve tarjota mahdollisuuksia erityisesti kokeilevalle ja väliaikaiselle toiminnalle. Sillä voidaan myös tukea yrittäjiä, Helsinki näkee.

Viisi aluetta nousi esiin

Asiantuntijoista kootussa ryhmässä nousi esiin viisi kehitettävää aluetta: Kipparlahti, Iso-Sarvasto, Strömsinlahti, Vartiokylänlahti sekä Aurinkolahti, Pikku Kallahti ja Iso Kallahti.

Kartoituskohteista on rajattu tarkemmin 50 tarkempaa aluetta, joihin uusia palveluita kaupunkiympäristön toimialan mukaan voisi sijoittaa.

Helsinki toivoo palveluntarjoajia mukaan Itä-Helsingin rantaraitin suunnitteluun.

Kaupungin pyrkimyksenä on, että palveluntarjoajat voisivat toteuttaa uusia kokeellisia hankkeitaan jo ensi kesänä 2021. Tarjolla on matalan kynnyksen kokeilevien ja väliaikaisten ideoiden lisäksi mahdollisuus myös pysyville palveluille.

Itä-Helsingin rantareitin kehittäminen liittyy laajempaan merellisen Helsingin strategiaan. Opastettuja palvelureittejä on kehitelty jo aiemmin Helsingin etelä- ja länsirannoille sekä keskustaan.

Helsingin rantoja pitkin kulkee 130 kilometrin pituinen, osiin jaettu rantareitti. Kauppatorilta Kruunuhakaan ja Eläintarhanlahdelta Töölönlahdelle Finlandiatalolle ulottuva noin 15 kilometrin opastettu reitti on nimetty ”Kantakaupungin kierrokseksi”.

Jutun kuvatekstiä on tarkennettu 23.11. klo 19.15.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Itä-Helsingin rantaraittia halutaan virkistää uusilla palveluilla: suunnitteilla kahviloita ja saunalauttoja”

Jätä kommentti