Syöpä on vaikea paikka myös työnantajalle – uudesta oppaasta tukea ja neuvoja esimiestyöhön

Suomessa kolmasosa syöpään sairastuneista on työikäisiä, mikä tarkoittaa vuosittain yli 10 000 henkilöä. Suurin osa heistä palaa töihin vuoden sisällä diagnoosista.

Syöpädiagnoosi on kova paikka paitsi työntekijälle myös työnantajalle. Suurin osa palaa takaisin työelämään, mutta paluuseen voi liittyä myös ennakkoluuloja ja jopa leimaamista.

Kansallisten syöpäyhdistysten kattojärjestö European Cancer Leagues (ECL) on julkaissut työnantajille uuden käsikirjan, jonka avulla työnjohto ja henkilöstöhallinto voivat tukea syöpään sairastuneita työntekijöitään ja auttaa heidän oikea-aikaista työhön paluuta.

Noin 1,6 miljoonaa työikäistä eurooppalaista saa vuosittain syöpädiagnoosin. Suomessa kolmasosa sairastuneista on työikäisiä, mikä tarkoittaa vuosittain yli 10 000 henkilöä. Suurin osa heistä palaa töihin vuoden sisällä diagnoosista, ilmenee Suomen Syöpäpotilaat ry:n Syöpä ja työ -kyselyselvityksestä (2019).

Yleisyydestään huolimatta syöpään liittyy edelleen negatiivista leimaamista työpaikoilla ja se voidaan kokea jopa suoranaisena tabuna. Työnantajilla on oppaan tekijöiden mukaan myös virheellisiä käsityksiä syöpään sairastuneiden työkyvystä ja tuottavuudesta sekä heidän työssä jatkamiseensa liittyvistä kustannuksista.

Uusi käsikirja auttaa organisaatioiden johtoa, esihenkilöitä ja henkilöstöhallinnon ammattilaisia käsittelemään ja kohtaamaan työpaikalla esiintyvää syrjintää ja kehittämään erilaisia työhön palaamista tukevia käytäntöjä.

Käsikirjassa on vinkkejä siitä, kuinka tukea sairastunutta työntekijää, miten olla yhteydessä työntekijään sairauspoissaolon aikana sekä miten suunnitella työhön paluuta. Kirja antaa työkaluja myös niihin tilanteisiin, joissa paluu työhön ei enää ole mahdollista.

Syöpäjärjestöjen tietopaketti, joka soveltuu kaiken kokoisten yritysten käyttöön, löytyy suoraan heidän verkkosivuilta.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Syöpä on vaikea paikka myös työnantajalle – uudesta oppaasta tukea ja neuvoja esimiestyöhön”

Jätä kommentti