Kokeile kuukausi maksutta

Tommi Luukkosesta RIA:n uusi puheenjohtaja – varapuheenjohtaja voitti liittokokousvaalin

Luukkonen on ollut aktiivisesti mukana myös muissa rakennusalan yhteistyöelimissä.

Tommi Luukkonen pääsee puheenjohtajana viemään RIA:n Visio 2030-työtä käytännöiksi. Kuva: Sini Pennanen

RA Tommi Luukkonen on valittiin Rakennusinsinöörit ja –arkkitehdit RIA ry:n uudeksi puheenjohtajaksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Valinta tehtiin viikonloppuna RIA:n liittokokouksessa.

Luukkonen on toiminut RIA-liiton varapuheenjohtajana vuodesta 2018 lähtien. RIA:n työvaliokunnan ja hallituksen jäsenenä hän on toiminut useiden vuosien ajan. Viimeiset kaksi vuotta hän on vetänyt RIA:n Visio 2030 työryhmää.

Luukkonen on RIA:n edustajana henkilöpätevyyksiä toteavan FISE:n hallituksessa ja pääsuunnittelijoiden pätevyyslautakunnassa sekä ympäristöministeriön asettamassa maankäyttö- ja rakennuslain uudistamisen sidosryhmäfoorumissa. Rakennetun omaisuuden tila ROTI -raportin asiantuntijana Luukkonen toimii arkkitehtuurin, suunnittelun, muotoilun ja taiteen paneelissa.

Luukkonen on ollut oman paikallisyhdistyksensä Keski-Suomen RIA:n hallituksen jäsenenä 12 vuotta, josta viimeiset viisi vuotta hallituksen varapuheenjohtajana. Hän on aktiivisesti kehittänyt paikallisyhdistystoimintaa.

Luukkonen toimii Arkkitehtipalvelu oy:n osakkaana hallituksen jäsenenä tehtävänään yrityksen hankekehitys ja strategiset toimenpiteet. Sitä ennen hän toimi 11 vuotta yhtiön toimitusjohtajana vuoteen 2019. Arkkitehtipalvelu työllistää tällä hetkellä noin 115 ammattilaista ja on henkilömäärällä mitattuna Suomen suurin arkkitehtitoimisto. Luukkonen on edustajana useissa alalla toimivien yhteisöjen ja yritysten hallituksissa.

”Järjestötyö vaatii hyvin hoidettuna aikaa ja paneutumista. Johtajana olen oma itseni ja kaikki lähtee ihmisten oman motivaation löytämisen auttamisesta. Uskon ja luotan ihmisiin ja haluan antaa kaikille mahdollisuuksia”, Luukkonen toteaa.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Tommi Luukkosesta RIA:n uusi puheenjohtaja – varapuheenjohtaja voitti liittokokousvaalin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat