Mustikkamaan alla on luolasto, jota on alettu täyttää vedellä – hanasta laskemalla operaatio kestäisi 50 vuotta

Helsingin energiayhtiö Helen on alkanut täyttää Suomen suurinta lämpövarastoa eli Mustikkamaan luolastoa vedellä.

Yhteensä 260 000 kuution luolaston täyttäminen kestää kolme kuukautta.

Hankkeen mittakaavasta kertoo, että jos luolastoa täytettäisiin keittiöhana lorottamalla, täyttö kestäisi 50 vuotta. Vettä sinne juoksutetaan yhteensä 320 miljoonaa litraa.

Kun lämpöluolasto on käyttövalmis ensi kesänä, se alkaa toimia kuin jättimäinen akku. Sinne ladataan lämpöä eri lähteistä, ja puretaan, kun lämmön tarve Helsingissä on suurin eli talvipakkasilla. Helen laskee, että lämpövarastointi vähentää hiilidioksidipäästöjä 21000 tonnilla vuodessa.

Luolan täyttäminen vedellä on yksi keinoista, joilla Helsinki pyrkii eroon kivihiilestä.

Helenin fossiilisilla polttoaineilla tuotetun energian hiilidioksidipäästöt olivat viime vuonna 3,3 miljoonaa tonnia.

Urakka Kulosaaren ja Kalasataman väliin jäävällä Mustikkamaan saarella, alkoi kaksi vuotta sitten vanhojen öljyputkien purkamisella ja poistolla. Projektipäällikkö Päivi Saajoranta luonnehtii 15 miljoonan euron urakkaa mittavaksi.

”Putkia vietiin sieltä pois vähin erin, koska meillä oli vain yksi kulkuaukko käytettävissä. Mutta kaikki ne on sieltä saatu pois”, Saajoranta sanoo.

Luolaston täyttö alkoi viime viikolla, ja vettä on saatu laskettua sinne muutamia tuhansia kuutioita.

Mustikkamaan luolat louhittiin öljyvarastoiksi 1980-luvun alussa. Sitten energiatrendit muuttuivat, ja öljyn varastointitarve alkoi vähentyä. Vuonna 1999 öljyluolat tyhjennettiin lopullisesti.

Vastaavanlaisia luolastoja sopivalla etäisyydellä lämmönlähteistä ei juuri maailmalla ole, mutta sattumalta Helsingissä on niitä kaksi. Helen laskee parhaillaan, olisiko järkevää ottaa käyttöön myös Laajasalon vanha öljyvarastoluola Kruunuvuorenrannassa.

Vantaan Energia taas suunnittelee kokonaisen uuden jättiluolaston louhimista Kehä III:n alle Kuninkaalaan huonekalujätti Ikean tuntumaan. Vantaalla on tarkoitus varastoida lämpöenergiaa kuumaan veteen yhteensä 90000 megawattituntia.

Helenin Mustikkamaan lämpövaraston energiamäärä nousee 115000 megawattituntiin.

Mustikkamaan luolasto sijoittuu 80 metrin syvyyteen. Sinne voidaan varastoida esimerkiksi jätevesien ja kiinteistöjen hukkalämpöä. Lämpö ei karkaa omia aikojaan, sillä kymmenien metrien kallioperä toimii eristeenä.

Veteen mahtuva lämpö vastaa 25000 kaksion ympärivuotista lämmittämistä.

Helenillä on muitakin energian kierrätystä edistäviä laitoksia kuten Katri Valan lämpölaitos Sörnäisissä, jossa otetaan talteen jäteveden lämpöä. Vuosaareen on rakenteilla meriveden lämpöä hyödyntävä laitos.

Kruunuvuorenrannan lämpöluolastossa lämmitettäisiin lämpöpumppujen avulla Vanhankaupunginlahdelta pumpattua merivettä. Helen selvittää parhaillaan tämän hankkeen teknisiä ratkaisuja ja kannattavuutta.

Helen on myös mukana mittavassa selvityksessä, jossa lasketaan Kilpilahden toimijoiden Nesteen ja Borealiksen hukkalämmön talteenottoa ja siirtoa putkistoa pitkin kohti pääkaupunkiseutua. Tarkempia laskelmia tämän hankkeen kannattavuudesta on luvassa ensi vuoden alussa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Mustikkamaan alla on luolasto, jota on alettu täyttää vedellä – hanasta laskemalla operaatio kestäisi 50 vuotta”

  1. Ruotsissa on tätä kokeiltu jo 40 vuotta sitten ja muistaakseni meni reilu viisi vuotta siihen että lämpö alkoi pysyä kun siirtymävyöhyke saavutti ”kylläisyys pisteen” ja lukemassani kirjassa sitä akkua ladattiin aurinko energialla kesäaikaan ja siinä oli mielestäni ekoteko sen sijaan että aletaan p….sta imeä lämpöä lämpöpumpuilla.

  2. Ruotsin tapauksessa edelleen 35-50 % energiasta saadaan fossiilisesta öljystä, koska lämmöntarve on liian suuri. Haagissa ei roikuta monopolissa ihan täysin, siellä käytetään kiinteistökohtaisia taloyhtiöisen hankkimia lämpöpumppuja, mikä on paljon järkevämpää.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat