Kokeile kuukausi maksutta

Raksystems ostaa ruotsalaisen kuntotarkastusten tarjoajan

Yhtiö tarjoaa jatkossa samat palvelut Ruotsissa kuin Suomessa.

Suomen suurin kuntotarkastus- ja sisäilmayhtiö Raksystems Group on ostanut Ruotsalaisen Independia Groupin.

Vuonna 1995 perustettu Independia aloitti toimintansa asuntokaupan kuntotarkastuksilla ja asuntokaupan yhteyteen tarjottavalla piilovirhevakuutuksella. Myöhemmin palvelutarjonta on laajentunut muun muassa energiatodistuksiin. Yhtiön liikevaihtoennuste vuodelle 2020 on noin  60 miljoonaa kruunua (5,9 miljoonaa euroa). Yhtiö työllistää noin 100 asiantuntijaa koko Ruotsissa.

Kauppa tekee Raksystemistä myös yhden Ruotsin suurimmista kuntotarkastusyhtiöistä, joka on vuositasolla mukana yli 20 000 kuntotarkastuksessa sekä -tutkimuksessa Pohjoismaissa. Yhtiö tarjoaa jatkossa Ruotsissa samat kiinteistöjen hyvinvointiin liittyvät palvelut kuin Suomessa keskittyen kuntotarkastuksiin ja -tutkimuksiin, ympäristösertifiointeihin sekä vihreän rakentamisen ja projektinjohdon palvelut. 

”Asuntokaupan kuntotarkastukset ovat aina olleet Raksystemsin toiminnan ydin, ja Independia Gropuin osto laajentaa tarjontaamme tällä palvelualueella myös Ruotsiin. Nyt voimme palvella myös ruotsalaisia kuluttaja-asiakkaita, ja odotan innolla täysin uuden kohdeyleisön avaamista uudessa maassa”, Raksystems Groupin toimitusjohtaja Marko Malmivaara sanoo yhtiön tiedotteessa.

Yrityskaupan myötä Raksystems Groupin liikevaihto nousee noin 60 miljoonaan euroon ja henkilöstömäärä noin 540:een.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Raksystems ostaa ruotsalaisen kuntotarkastusten tarjoajan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat