Kokeile kuukausi maksutta

Skanska oy kannustaa jaksamista virikerahalla – yhtiön liikevaihto ja liikevoitto pienenivät

Skanska oy:n tulos säilyi yhtiön kertoman mukaan hyvällä tasolla vuonna 2020.

Skanska ab:n raportointirakenteesta johtuen Skanska ei julkista Suomen markkinoilta kertynyttä liikevaihtoaan ja liikevoittoaan tilinpäätösraportointinsa yhteydessä. Skanskan Suomen-toimintojen tulos raportoidaan osana Skanskan pohjoismaisten liiketoimintojen kokonaisuutta.

Skanska oy -konsernin vuoden 2020 liikevaihto pieneni 4 prosenttia vuoteen 2019 nähden.

Myös liikevoitto pieneni hieman, mutta säilyi edelleen hyvällä tasolla. Vertailukaudella liikevoittoon ja liikevaihtoon vaikutti positiivisesti Euroopan kemikaaliviraston toimitilojen myyntivoitto kertaluonteisena eränä.

Saatujen uusien tilausten määrä vuonna 2020 oli 824,9 miljoonaa euroa. Tilauskanta supistui hieman vuoteen 2019 nähden ja oli 980,6 miljoonaa euroa.

Raportointikauden jälkeen tilauskanta on vahvistunut merkittävästi muun muassa Ahveniston sairaalan siirtyessä toteutusvaiheeseen (noin 272 M €). Vahvistunut tilauskanta antaa hyvät lähtökohdat vuoden 2021 liikevaihdon ja tuloksen tekemiseen.

Särkilahti tyytyväinen tulokseen

Skanska oy:n toimitusjohtaja Tuomas Särkilahti kommentoi yhtiön tiedotteessa positiivisesti vuoden 2020 tulosta.

”Voimme olla tyytyväisiä tulokseemme, sillä liikevaihtomme ja kannattavuutemme Suomessa säilyivät hyvällä tasolla. Olemme onnistuneet välttämään koronaviruksen mukanaan tuomat pahimmat riskit, eikä liiketoimintamme ole juurikaan kärsinyt pandemian vaikutuksista. Kannattavuutemme kasvoi asuntoprojektikehityksessä ennätystasolle ja rakentamispalveluissa onnistuimme säilyttämään kannattavuuden hyvällä tasolla”, Särkilahti arvioi.

Henkilöstöä jaksamista kannustetaan virikerahalla.

”Koronavirus on vaikuttanut myös jokaisen skanskalaisen arkeen jo vuoden ajan. Jaksamisen ja henkilökohtaisen hyvinvoinnin edistämiseksi lahjoitamme kaikille skanskalaisille 200 euroa ylimääräistä virikesaldoa”, Särkilahti kertoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Skanska oy kannustaa jaksamista virikerahalla – yhtiön liikevaihto ja liikevoitto pienenivät”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat