Kiinteistösijoitusten tuotto hyytyi kolmeen prosenttiin – liiketiloissa historiallinen pudotus

Asunnot ja yhteiskuntakiinteistöt tuottivat eniten, liiketilojen tuotto romahti.

Liikekiinteistöjen tuotot sen sijaan vajosivat 6,3 prosenttia vuotta aiemmasta, mikä oli eniten sektorin historiassa.

Suomen kiinteistösijoitusmarkkinoita kuvaavan KTI Kiinteistöindeksin kokonaistuotto laski 3,0 prosenttiin viime vuonna. Asunnot ja yhteiskuntakiinteistöt tuottivat eniten, liiketilojen tuotto romahti.

Kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio KTI Kiinteistötieto kertoo tiedotteessaan, että viime vuonna kokonaistuottoa painoi markkina-arvojen 1,2 prosentin lasku.

Eri kiinteistösektoreiden väliset erot kokonaistuotoissa repesivät suuremmiksi kuin koskaan aiemmin indeksin yli 20-vuotisessa historiassa.

Sijoitukset asuntoihin ja yhdyskuntakiinteistöihin tuottivat 7,1 prosenttia. Liikekiinteistöjen tuotot sen sijaan vajosivat 6,3 prosenttia vuotta aiemmasta, mikä oli sektorin historian eniten. Laskua selittää etenkin koronapandemia, jonka vuoksi kauppakeskusten vuokrat ja käyttöasteet laskivat.

Asunnot ovat tuottaneet hyvin pitkän ajan kuluessa. Niiden tuottotasoa pitää KTI:n mukaan yllä etenkin markkina-arvojen vahva kehitys. Se ennakoi, että asuntojen rooli kiinteistösijoitusmarkkinoilla vahvistuu edelleen.

Sijoittajat ovat aiempaa kiinnostuneempia myös julkisten palvelujen tuottamiseen tarvittavista kiinteistöistä, joita ovat esimerkiksi hoivakodit ja opetus- ja terveydenhuollon kiinteistöt. KTI laskee, että ammattisijoittajat omistavat yhteiskuntakiinteistöjä jo noin kuuden miljardin euron arvosta.

KTI Kiinteistöindeksin tulokset perustuvat 29 ammattimaisen sijoittajan yhteisarvoltaan noin 32 miljardin euron sijoituksiin. Ne kattavat 39 prosenttia Suomen ammattimaisesta kiinteistösijoitusvarallisuudesta.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kiinteistösijoitusten tuotto hyytyi kolmeen prosenttiin – liiketiloissa historiallinen pudotus”

Jätä kommentti

Viimeisimmät näkökulmat