Kokeile kuukausi maksutta

Vierumäen puukerrostalon ilmatiiveys säilynyt alkuperäisellä tasolla

Vuonna 2011 Vierumäelle valmistuneen puukerrostalo As.oy Heinolan Puumeran ilmatiiveys on säilynyt kutakuinkin samalla tasolla kuin sen valmistuessa.

Tämä käy ilmi tuoreesta ilmatiiveysmittauksesta. Nyt tehdyssä seurantamittauksessa ilmanvuotoluku oli q50=1,23, kun vuonna 2011 tehdyssä alkuperäisessä tiiveysmittauksessa tulos oli q50=1,28. Mittauksen nyt suorittaneen Vertia oy:n mukaan tulosta voidaan pitää hyvänä.

Mittaus suoritettiin koko rakennuksen ulkovaippaan. Koska kohteessa asutaan, huoneistojen ovia ei voitu pitää auki mittauksen aikana, vaan postiluukut kiilattiin auki puukeppien avulla ja porraskäytävällä sijaitsevien huoneistokohtaisten ilmanvaihtokoneiden kannet pidettiin auki, jotta varmistuttiin siitä, että paine-ero pääsi vaikuttamaan joka paikkaan.

Ilmatiiveysmittaus tehtiin standardin SFS-EN ISO 9972 (2015) mukaisesti. Mittauksessa suljettiin läpiviennit, ovet ja ikkunat (standardin menetelmä 2). Mittaus tehtiin paineovilaitteistolla (blower door), jonka avulla tuotettiin paine-ero mittausta varten ja mitattiin vuotoilmavirta rakenteiden läpi. Uusi standardi on korvannut aiemman standardin SFS-EN 13829 (2000) lähinnä tuoden tarkennuksia mittaukseen.

Rakennusliike Reposen rakentamasta talosta haluttiin teettää nyt uusi tiiveysmittaus, kun sen valmistumisesta on kulunut 10 vuotta. Ympäristöministeriön Puurakentamisen toimenpideohjelman ohjelmapäällikkö Petri Heinon mukaan joitakin puukerrostalojen rakennuttamista pohtineita on askarruttanut se, miten ajan hammas vaikuttaa puukerrostaloihin. Puukerrostaloillehan on ominaista muun muassa rakenteiden painuminen.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Vierumäen puukerrostalon ilmatiiveys säilynyt alkuperäisellä tasolla”

  1. Kuka mahtaa olla tutkimuksien tilaaja ?

  2. Hei. Kiitos mielenkiinnosta mittausta kohtaan. Ympäristöministeriö teetätti ilmatiiveysmittauksen Vertialla. Alkuperäisen mittauksen teki toteutti VTT.

  3. ”Mittaus suoritettiin koko rakennuksen ulkovaippaan” Rakennuksella on vain yksi osa, jota voidaan kutsua vaipaksi. Se tarkoittaa rakennuksen kaikkia ulkoseiniä, kattoa ja alapohjaa. Ei ole olemassa sisävaippaa, välivaippaa ja ulkovaippaa vain vaippa. Kieliasu on muutenkin hakusessa. Kaikenlainen suorittaminen kuuluu yleensä englanninkieleen. Suomessa löytyy verbit tutkimiselle ja mittaamiselle sekä muille toimenpiteille erikseen. Ei tarvitse käyttää kieleen sopimattomia lauserakenteita.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat