Vety halutaan integroida energiajärjestelmään – valtava, jopa 81 miljardin infrahanke tulossa?

Kahdentoista Europan maan kaasuverkko-operaattorit julkistivat visionsa vedyn integroimiseksi energiajärjestelmään.

Kuvituskuva. Nord Stream 2 -kaasuputken rakentamista. Olemassa olevat maakaasuputket eivät kelpaa ilman muutostöitä, koska vetymolekyyli on niin paljon pienempi kuin maakaasumolekyyli että se ei pysy samoissa putkissa. Nord Stream 2 / Axel Schmidt

Kahdentoista Europan maan alueelle halutaan rakentaa seuraavan parin vuosikymmenen aikana yhteensä 37 000 kilometriä putkistoa, jolla voidaan siirtää vetyä sinne, missä sitä voidaan parhaiten hyödyntää. Visio julkaistiin tiistaina aamupäivällä.

Suomen osalta Gasgridin rakentama putkisto yhdistäisi etelän suurimmat kaupungit, Pohjanmaan tuulivoiman tuotantoalueet ja alueen raskaan teollisuuden Ruotsin kautta Keski-Eurooppaan vuoteen 2035 mennessä.

Toteutuessaan visio helpottaisi merkittävästi hallitusohjelmassa asetettua tavoitetta olla hiilineutraali viidentoista vuoden sisällä.

”Vety saattaa olla uuden energiajärjestelmän puuttuva palanen”, Energiateollisuuden sähkömarkkinoista vastaava johtaja Pekka Salomaa sanoo tiedotteessa.

”Sen tuottaminen vaatii paljon sähköä, ja sitä tuotettaessa syntyy lämpöä. Vetyä kannattaa siis tuottaa puhtaalla sähköllä, ja tuotanto kannattaa sijoittaa sinne, missä sivutuotteena syntyvää lämpöä voidaan hyödyntää kaukolämpöverkossa”, Salomaa jatkaa.

Vetyyn tarvittavat investoinnit ovat valtavia, joidenkin arvioiden mukaan jopa 400 miljardia euroa, josta iso osa tulee EU:n koronaelvytyspaketista.

”Hahmoteltujen vetyputkien vetäminen vaatii 43-81 miljardia, eli melko vähäisen osan koko potista.”

European hydrogen backbone -nimellä kulkeva hanke palvelee EU:n omia vähähiilisyystavoitteita. Keski-Euroopan riippuvuus kaasusta on suurempi kuin Suomessa, joten vetytalouteen pitää myös panostaa enemmän.

Suomessa vedyn rooli saattaa silti muodostua suureksi, koska sähköntuotanto on lähes päästötöntä jo nyt, ja vety tarjoaa mahdollisuuden varastoida sähköä silloin, kun sitä tuotetaan erityisen paljon.

”Vetyputkisto tarjoaa mahdollisuuden siirtää energiaa paikasta toiseen kustannustehokkaasti”, Energiateollisuuden johtava asiantuntija Kimmo Siira kertoo.

”Vetyputkien vetäminen on halvempaa kuin sähköverkkojen rakentaminen, joten energiaa myös kannattaa siirtää vetynä, kunhan putket vain saadaan vedettyä”, Siira jatkaa.

”Olemassa olevat maakaasuputket eivät tähän kelpaa ilman muutostöitä, koska vetymolekyyli on niin paljon pienempi kuin maakaasumolekyyli että se ei kerta kaikkiaan pysy samoissa putkissa.”

Vetyä voidaan valmistaa vedestä sähkön avulla, tai maakaasusta erottelemalla hiili ja vety toisistaan ja ottamalla hiili talteen. Kumpikin tapa kuluttaa runsaasti energiaa. Vetyä tuottamalla ei voida tuottaa uutta energiaa, vaan sen valmistaminen merkitsee olemassa olevan energian varastoimista uudessa muodossa.

” Vety tarjoaa paljon mahdollisuuksia ennen kaikkea teollisuuden, mutta ajan mittaan myös liikenteen ja lämmityksen energialähteenä. Julkistettu visio vedyn vaatiman infran rakentamisesta tarjoaa hyvin innostavia näkymiä siihen, millaisiksi energiamarkkinat saattavat kehittyä jatkossa. Ilmastonmuutos ratkaistaan eri sektorien yhteistyöllä, ja vety on mahdollinen välittäjäaine juuri tähän”, Salomaa sanoo.

Tätä artikkelia on kommentoitu 7 kertaa

7 vastausta artikkeliin “Vety halutaan integroida energiajärjestelmään – valtava, jopa 81 miljardin infrahanke tulossa?”

  1. Siis hetkonen…

    Vety tuotetaan suoralla sähköllä, mutta sen jälkeen se on hiilineutraali energianlähde? Ei tämä ratkaise energiaongelmaa, vaan ainoastaan siirtää sitä.

    Ydinvoima ratkaisee hiihiongelman. Ja vetyongelman.

  2. Vetyä on mahdollista tuottaa ja käyttää puhtaasti, ydinvoima saaatta tulla kohtalokkaaksikin tunarien käsissä (Tsernobyl ja OL3).

    1. Saattaa hyvinkin, mutta jos lasket vakavien onnettomuustapausten suhteen ongelmitta toimiviin, niin aika pirun pieneksi se suhdeluku jää.

      Eivätkä Tshernobylin senaikaiset RMBK-reaktorit ole enää, Luojan kiitos, vertailukelpoisia muutenkaan. Niin surkeasti ja vaarallisesti suunniteltuja ja/tai tehtyjä myllyjä kun ei lännessä ole kaupallisessa energiantuotannossa käytetty enää aikoihin – eikä ihan noin kauheita, joitain proto- ja testiyksiköitä lukuun ottamatta, itse asiassa kai tietääkseni koskaan.

      Kannattaa googlata ”RMBK”. Tulet järkyttymään, jos vain jaksat riittävästi syventyä. Ja jos harrastusta riittää vielä pidemmälle, hommaa myös saman tien Adam Higginbothamin kirja ”Midnight in Chernobyl”. Voin taata, että letti seisoo lukukokemuksen jälkeen pystyssä!

      1. Et kuitenkaan kiistä Tsernobylia, vaikka vetypommi on paljon tehokkaampi tuho tunareille.

        1. Minkä ihmeen takia minä sen kiistäisin?

      2. PS. Siis reaktorin tyyppinimi on tietenkin RBMK, ei RMBK. Typo…

  3. Siis vedyn yleisin valmistustapa on kaasun höyryreformointi, ettei kukaan noita ylläolevia paskajuttuja uskoisi.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat