Sitowise julkaisi ensimmäisen tuloksensa pörssiyhtiönä – Liikevaihto ja tilauskanta kasvussa

Yhtiön tilauskanta kasvoi ennätyskorkealle 133 miljoonaan euroon, mikä on 12 prosenttia edellisvuotta ja 16 prosenttia edellistä kvartaalia enemmän.

Toimitusjohtaja Pekka Eloholma.

Maaliskuussa Helsingin pörssiin listautunut suunnittelu- ja konsultointiyhtiö Sitowise julkaisi tänään hyviä lukuja alkuvuodelta. Sitowisen liikevaihto kasvoi tammi-maaliskuussa 7 prosenttia 42,8 miljoonaan euroon.

Yhtiön oikaistu EBITA liikevoitto oli 4,7 miljoonaa euroa ja EBITA-marginaali 11 prosenttia, mikä on vähemmän kuin vuosi sitten, mutta kuitenkin yhtiön odotusten mukaisesti.

Yhtiön tilauskanta kasvoi ennätyskorkealle 133 miljoonaan euroon, mikä on 12 prosenttia edellisvuotta ja 16 prosenttia edellistä kvartaalia enemmän.

Sitowisen toimitusjohtaja Pekka Eloholman mukaan tilauskannan vahvistumisen taustalla on yhtiön tekemien tarjousten määrän selvä kasvu sekä vuoden lopulla alkanut markkinan piristyminen, joka jatkui alkuvuonna.

”Yleisesti ottaen tammi–maaliskuu sujui odotustemme mukaisesti”, Eloholma sanoo pörssitiedotteessa.

Sitowisen talousjohtaja Heidi Karlsson on erityisen iloinen siitä, että yhtiön tilauskanta on kehittynyt vahvasti kaikilla sen liiketoiminta-alueilla.

Neljä yrityskauppaa

Sitowisen alkuvuoden liikevaihdon kasvu tuli yrityskaupoista. Helmikuussa yhtiö kertoi ostaneensa Benviroc- ja MSDI -yhtiöt, joiden erikoisalana ovat digitaalisuuteen pohjautuvat ilmasto- ja vastuullisuuspalvelut sekä pilvi- ja mobiilikehitykseen sekä turvallisuusalan tietojärjestelmäratkaisuihin erikoistuneen Sweetlakesin.

Ruotsissa yhtiö taas vahvisti taloteknistä osaamistaan hankkimalla Tukholmassa ja Södertäljessä toimivan Stockholms VVS-Kompetensin. Ruotsissa Sitowisen liikevaihto kasvoi alkuvuonna 45 prosenttia edellisvuodesta, vaikka koronaepidemia on siellä ollut rajumpi kuin Suomessa.

Sitowise aikoo olla edelleen aktiivinen yritysjärjestelyissä.

”Jonkin verran epävarmuutta”

Sitowise ei ole julkaissut taloudellisia tavoitteita kuluvalle vuodelle. Näkymistä yhtiö toteaa, että ”kestävien yhteiskuntien suunnittelupalveluiden kysynnän vakaata kasvua tukevat vahvat megatrendit kuten kaupungistuminen, korjausvelka, vastuullisuus ja digitalisaatio”.

Lyhyellä aikavälillä Sitowisen markkinakehitykseen sekä projektien käynnistymiseen ja etenemiseen liittyy yhtiön mukaan jonkin verran epävarmuutta.

”Asiakkaat ovat kuitenkin alkuvuodesta olleet aiempaa aktiivisempia ja tilauskanta on kasvussa”, yhtiö kertoo.

Pitkällä aikavälillä yhtiö tavoittelee 10 prosentin vuotuista liikevaihdon kasvua sekä vähintään 12 prosentin EBITA-marginaalia. Nettovelan suhde oikaistuun käyttökatteeseen saa tavoitteiden mukaan olla enintään 2,5-kertainen paitsi väliaikaisesti yritysostojen yhteydessä.

Lisäksi Sitowise pyrkii jakamaan osinkona 30–50 prosenttia nettotuloksestaan.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Sitowise julkaisi ensimmäisen tuloksensa pörssiyhtiönä – Liikevaihto ja tilauskanta kasvussa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat