Kokeile kuukausi maksutta

Senaatti satsaa nyt aurinkovoimaan – uusin kohde Hanasaaren kulttuurikeskus

Senaatin tavoitteena on kasvattaa aurinkosähkön tuotantoa vuoteen 2022 loppuun mennessä hankkimalla noin 50 uutta aurinkovoimalaa. Määrää saatetaan kovan kiinnostuksen vuoksi edelleen kasvattaa.

Hanasaaren voimalan tuotanto kattaa parhaimmillaan 15 prosenttia kiinteistön sähkönkulutuksesta. Katolle on asennettu 36 aurinkopaneelia. (Kuva: Senaatti-kiinteistöt)

Valtion kiinteistöistä ja toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt on rakennuttanut Espoossa sijaitsevan Hanasaaren ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen katolle aurinkovoimalan. Se on osa Senaatin aurinko-ohjelmaa, jonka tavoitteena on kasvattaa aurinkosähkön tuotantoa seuraavina vuosina.

Hanasaaren voimalan tuotantoteho on 24 kW ja vuosituottoarvio on 20 000 kWh. Se vastaa noin 10 kerrostalokaksion vuosikulutusta. Hanasaaren katolle on asennettu 36 aurinkopaneelia.

Senaatin tavoitteena on hyödyntää jokaisessa uudisrakennushankkeessa ja merkittävässä korjauksessa aurinkosähköjärjestelmiä, ellei sille ole selkeää estettä.

”Neljä vuotta sitten valmistuneessa Hanasaaren peruskorjauksessa huomioitiin aurinkopaneelien mahdollisuus, joten kohteeseen oli nyt helppo toteuttaa aurinkovoimala. Kesäkaudella voimala tuottaa parhaimmillaan 15 prosenttia kohteen sähkönkulutuksesta”, Senaatin talotekniikkaryhmän päällikkö Pasi Hyyppä kertoo.

Investoinnin kustannukset ovat noin 25 000 euroa. Työ tilattiin Helen Oy:ltä, joka asennuttaa tänä vuonna valtaosan Senaatti-kiinteistöjen uusista aurinkovoimaloista.

Senaatin tavoitteena on kasvattaa aurinkosähkön tuotantoa vuoteen 2022 loppuun mennessä hankkimalla noin 50 uutta aurinkovoimalaa. Vuonna 2020 Senaatti rakennutti kiinteistöihinsä toistakymmentä aurinkovoimalaa, ja tänä vuonna niiden määrä nousee yli kolmeenkymmeneen.

”Olemme arvioineet mahdollisuutta korottaa tavoitetta. Asiakkaidemme eli valtion virastojen ja laitosten kiinnostus aurinkovoimaloihin on jopa yllättänyt, sillä asiakkaamme haluavat nyt nopeasti paikalisesti tuotettavaa uusiutuvaa sähköenergiaa käyttöönsä”, Hyyppä toteaa tiedotteessa.

 

 

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Senaatti satsaa nyt aurinkovoimaan – uusin kohde Hanasaaren kulttuurikeskus”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat