Kokeile kuukausi maksutta

Toivo Group teki tuhdin tulosparannuksen – vuokrausaste liki 99 prosenttia ja myös kulut kurissa

Koko vuoden liikevoiton ennustetaan olevan 13–16 miljoonaa euroa.

Toimitusjohtaja Markus Myllymäki kuvaa alkuvuotta vahvaksi ja vauhti pitää myös loppuvuonna. Kasvurahoitusta kuitenkin tarvitaan edelleen.

Vuokra-asuntoihin keskittyvän Toivo Groupin alkuvuosi on sujunut myötätuulessa. Yhtiö teki tammi-kesäkuussa vajaan 8,0 miljoonan euron liikevaihdon, josta kertyi liikevoittoa liki 6,0 (2,2/1-6.2020) miljoonaa euroa. Tilikauden tulos oli 4,5 miljoonaa euroa (1,4).

Katsauskaudella valmistui 95 (47) asuntoa, joista 79 asuntoa A-energialuokkaan. Yhtiö teki katsauskaudella sopimukset yhteensä 296 (268) asunnon rakentamisesta. Tammi-kesäkuussa aloitettiin 390 (175) asunnon rakentaminen, joista liki puolet A-energialuokassa.

Katsauskauden taloudellinen vuokrausaste oli 98,7 prosenttia.

Toimitusjohtaja Markus Myllymäki kuvaakin vuoden 2021 ensimmäistä puoliskoa vahvaksi ja vauhti pitää myös loppuvuonna. Koko vuoden liikevoiton ennustetaan olevan 13–16 miljoonaa euroa.

”Rakennuttamisessa olemme  pystyneet pitämään kiinni kehityskatetasoista. Haasteena on ollut rakennusmateriaalien kustannusnousu, jota on pystytty toistaiseksi hallitsemaan. Listautuminen oli yhtiölle kova ponnistus ja olen iloinen siitä, kuinka hyvin markkinat ja sijoittajat ottivat yhtiön vastaan”,  Myllymäki toteaa tulostiedotteessa.

”Toivon liiketoiminta on voimakkaassa kasvussa ja optimaalinen rahoitusrakenne kasvun rahoittamisessa on todella tärkeä. Yhtiö käykin keskustelua vieraan pääoman ehtoisista rahoituksista eri rahoituslaitosten kanssa”, hän lisää.

 

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Toivo Group teki tuhdin tulosparannuksen – vuokrausaste liki 99 prosenttia ja myös kulut kurissa”

  1. Yhtiö raportoi 4,6 MEUR suuruisen tulosvaikutteisen erän rivillä ”käyvän arvon nousu ja luovutusvoitot”. Liiketoiminnan kassavirta oli kuitenkin ainoastaan 1 MEUR positiivinen ennen käyttöpääoman muutosta. Yhtiö teki siis huiman tuloksen kiinteistöjen käyvän arvon muutoksilla? Onko tässä Orava naamioitunut uudeksi eläimeksi. Ennustan, että kun ensi vuonna valmistuu moninkertainen määrä asuntoja niin paperirahan painaminen jatkuu ja näemme huomattavia arvonnousua mutta pieniä kassavirtoja…

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat