Kokeile kuukausi maksutta

Kaatopaikan viereen suunnitellaan tuulivoimalaa Espoossa – asukkaat pelkäävät löyhkän leviävän

Noin 200 metrin korkeuteen nouseva tuulimylly sijoitettaneen kaatopaikka-alueelle.

Espoon Ämmässuolle suunniteltu tuulivoimala aiheuttaa pelkoja alueen asukkaissa. Uuden tuulivoimalan pelätään aiheuttavan meteliä ja levittävän kaatopaikan hajua yhä laajemmalle alueelle.

Ämmässuon biojätteen käsittelyssä leviää läheisille asuinalueille säännöllisesti voimakasta hajua, kun ulkona kypsennettävää jätemassaa käännellään. Tuulivoimalan pelätään levittävän myös Kulmakorven louhimispölyä ja Turunväylän liikenne­saastetta.

Espoon kaupungin mukaan tuulivoimala pikemminkin vähentää päästöhaittoja.

”Tuulivoimala ei ole tuuletin, joka puhaltaisi ilmaa taakseen”, kaupungin vastineessa todetaan.

”Voimala aiheuttaa taakseen turbulenssia ilmavirtaan, mikä tehostaa ilman sekoittumista ja päästöjen laimentumista.”

Tuulivoimalan lapojen pyörityksen pelätään aiheuttavan meteliä. Espoon selvitysten mukaan asuinalueille ei kantaudu sallitun desibelitason ylittävää ääntä.

Lisäksi oltiin huolestuneita tuulivoimalan lapojen ja auringonpaisteen yhteis­vaikutuksen synnyttämästä liikkuvasta varjosta eli ”välkkeestä”.

Kaupungin mukaan välkettä näkyisi vain alueilla, joihin tuulivoimala näkyy. Esimerkiksi Turunväylälle tuulivoimala näkyy vain pohjoisesta.

Suunniteltu tuulivoimala sisältää yhden tuulimyllyn, joka nousee noin 200 metrin korkeuteen maanpinnasta ja 267 metrin korkeuteen merenpinnasta.

Voimala sijoitetaan noin 900 metrin etäisyydelle lähimmistä asuinrakennuksista tai loma-asunnoista.

Tuulivoimala on tarkoitus rakentaa keskelle Ämmässuon laajaa jätteenkäsittely- ja maanläjitysaluetta. Alueella on jätteen­käsittelyn ja kompostoinnin lisäksi muun muassa kaasuvoimala sekä louhintaa ja murskausta.

Tuulivoimalan epäillään aiheuttavan myös luontovaikutuksia, etenkin linnuille. Helsingin seudun lintutieteellinen yhdistys Tringa arvioi, että linnuilla on riski törmätä tuulivoimalan pyöriviin lapoihin. Riski koskee etenkin muuttavia suuria päiväpetolintuja, kuten maakotkaa, merikotkaa, hiirihaukkaa ja mehiläishaukkaa.

Ämmässuon tuulivoimalaa käsitellään Espoon kaupunkisuunnittelu­lautakunnassa keskiviikkona.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kaatopaikan viereen suunnitellaan tuulivoimalaa Espoossa – asukkaat pelkäävät löyhkän leviävän”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat