Kokeile kuukausi maksutta

Rakentamisen palkkasumma kasvoi selvästi kesä-elokuussa

Rakentamisen palkkasumma kasvoi kesä-elokuussa selvästi, mutta kuitenkin hitaammin kuin useimmilla muilla aloilla, ilmenee Tilastokeskuksen tilastoista.

Kuva: Rio Gandara / HS

Rakentamisen palkkasumma kasvoi kesä-elokuussa 4,7 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Ainoastaan rahoitustoiminnan 4,2 prosentin kasvu oli hitaampaa kuin rakentamisessa.

Koko talouden palkkasumma oli kesä-elokuussa 7,3 prosenttia suurempi kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Nopeinta palkkasumman kasvu oli yksityisen terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluiden (10,8 %) ja yksityisen koulutuksen (9,8 %) toimialoilla.

Selvästi kasvavaan palkkasummien kehitykseen vaikutti osaltaan koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne vuotta aiemmin. Vuosi sitten kesä-elokuussa koko talouden palkkasumma laski 1,6 prosenttia.

Palkkasummaan vaikuttavat työllisyydessä ja palkansaajien ansiotasossa tapahtuvat muutokset.

Palkkasumma tarkoittaa yritysten maksamien bruttomääräisten palkkojen summaa. Palkkoihin sisällytetään kaikkien yrityksen palveluksessa olevien työntekijöiden rahamääräiset korvaukset kuukauden aikana tehdystä työstä. Palkat sisältävät kaikki työntekijöiltä kannettavat tuloverot ja sosiaaliturvamaksut sekä erilaiset lisätyöt (ylityö, yötyö), bonukset ja lomarahat. Palkkaan sen sijaan eivät kuulu optiot, työn tekemiseen liittyvät kulut ja työnantajan sosiaaliturvamaksut.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakentamisen palkkasumma kasvoi selvästi kesä-elokuussa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat