Kokeile kuukausi maksutta

Leasegreen saa uuden toimitusjohtajan

Leasegreenin toimitusjohtaja Thomas Luther jättää tehtävänsä siirtyäkseen toisen yrityksen palvelukseen.

Thomas Luther siirtyy vuodenvaihteessa toisen työnantajan palvelukseen. Kuva: Leasegreen

Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty vuoden 2022 alusta alkaen 35-vuotias kauppatieteiden maisteri Jonni Ahonen. Hän toimii tällä hetkellä Leasegreenin asiakkuuksista ja myynnistä vastaavana johtajana ja on ollut yhtiön palveluksessa vuodesta 2017. Ennen Leasegreeniä hän työskenteli Ovenian, Coor Service Managementin ja Boston Consulting Groupin palveluksessa. Vapaa-aikanaan Ahonen liikkuu, toimii partioliikkeen vastuutehtävissä ja viihtyy perheen seurassa.

”Olemme tehneet yhdessä lujasti töitä suomalaisten kiinteistöjen ja teollisuuden hyväksi. Saan Thomakselta käteeni poikkeuksellisen tärkeän kapulan, johon tartun innostuneella mutta nöyrällä mielellä. Työtä on paljon, ja haluamme onnistua siinä entistäkin paremmin, jotta asiakkaat voivat pienentää päästöjään taloudellisesti järkevällä tavalla”, Ahonen sanoo tiedotteessa.

Leasegreenin hallituksen puheenjohtaja Anna Hyvönen on tyytyväinen, että uusi toimitusjohtaja löytyi talon sisältä. ”Jonni osaa asettua asiakkaan asemaan, ja hän on poikkeuksellisen innostava joukkueen johtaja. Jonni pitää hyvää huolta jatkuvuudesta, kun yhtiön kilpailukykyä kehitetään”, Hyvönen kertoo.

Thomas Lutherin aikana Leasegreen on kehittänyt voimakkaasti liiketoimintaansa. Energiaremontteina tunnetuksi tulleen projektitoiminnan rinnalle on tuotu palvelukumppanuudet, jotka parantavat kiinteistöjen ja teollisuusrakennusten energiataloutta ja älykkyyttä niiden koko elinkaaren aikana.

”Työskentelen täysillä Leasegreenin hyväksi vuodenvaihteeseen saakka, jonka jälkeen alkuvuodesta tartun uusiin haasteisiin”, Luther sanoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Leasegreen saa uuden toimitusjohtajan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat