Kokeile kuukausi maksutta

Kokkolan urheilupuiston kehitysvaiheesta tehtiin allianssisopimus – rakennusurakan arvo 50 miljoonaa

Aivan Kokkolan keskustan tuntumaan valmistuvan Kokkolan urheilupuiston kehitysvaiheen allianssista on allekirjoitettu sopimus.

Kaupunginvaltuusto päättää Kokkolassa pian suurista satsauksista urheilupuiston rakentamiseen. Kuva: Kokkolan urheilupuiston allianssi

Urheilupuisto koostuu sisäurheilulajien ja tapahtumien käyttöön tulevasta monitoimihallista, kahdesta uudesta harjoitusjääkaukalosta sisäjuoksuratoineen sekä olemassa olevan jäähallin ja urheilutalon saneerauksesta. Kokonaisuuteen kuuluu lisäksi Uefan kategorian 2 jalkapallostadion, joka toteutetaan monitoimihallin yhteyteen. Hankkeen laajuus on noin 30000 kerrosneliömetriä, mutta sisältö tarkentuu kehitysvaiheen aikana.

Hankkeen aloittavan kehitysvaiheen arvioidaan kestävän vuoden 2022 loppuun, ja sen aikana suunnitellaan allianssikokonaisuuden sisältö ja toteutus sekä määritetään tavoitekustannus ja toteutussuunnitelma aikatauluineen. Kehitysvaiheen jälkeen tehdään päätös noin kolme vuotta kestävään toteutusvaiheeseen siirtymisestä. Urakan arvioitu kokonaisarvo on noin 50 miljoonaa euroa, josta kehitysvaiheen osuus on noin 2 miljoonaa euroa.

Allianssin tilaajana toimii Kokkolan Urheilupuisto oy. Allianssissa rakennustöistä vastaa YIT, pää- ja arkkitehtisuunnittelusta vastaavat UKI Arkkitehdit ja Arkkitehtitoimisto Jääskeläinen, rakennesuunnittelusta Ramboll Finland ja taloteknisestä suunnittelusta Granlund Pohjanmaa.

Suunnitteilla olevat energiankierrätysjärjestelmät tulevat vaikuttamaan merkittävästi hankkeen energian käyttökustannuksiin sen elinkaarikaaren aikana, ja muun muassa jäähallin lauhdelämpöä tullaan hyödyntämään monitoimihallissa.

Uusi Kokkolan urheilupuisto laajentaa ja mahdollistaa koko alueelle upeat puitteet urheiluun etenkin sisäurheilulajien osalta. Myös suuret tapahtumat, messut, konferenssit ja konsertit saavat uudet ja modernit tilat.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kokkolan urheilupuiston kehitysvaiheesta tehtiin allianssisopimus – rakennusurakan arvo 50 miljoonaa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat