Kokeile kuukausi maksutta

Skarta ja Solarigo sopivat yhteistyöstä aurinkosähköpuistojen rakentamiseksi

Skarta Group ja teollisten aurinkovoimaloiden toteuttaja Solarigo Systems oy sekä Lumme Energia oy ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen uusien aurinkosähköpuistojen rakentamiseksi Suomessa ja Ruotsissa.

Skartalla ja Solarigolla on tällä hetkellä kehitteillä yhteensä yli 300 megawatin edestä aurinkovoimaa koskevia investointihankkeita, joiden kehitystä jatketaan yhteistyössä. Osapuolten tavoitteena on rakentaa yhdessä 1000 megawatin edestä aurinkovoimaa ja laajentua sen myötä yhdessä alan johtavaksi toimijaksi Pohjoismaissa.

Skartan maaliskuun lopussa toteutuvaksi arvioitu Nyab-konsernin hankinta parantaa entisestään sen valmiuksia laajentaa sopimuksen mukaista yhteistyötä Ruotsin markkinoille. Yhteistyön lisäksi osapuolet jatkavat itsenäisesti teollisen mittakaavan hankkeita pienempien aurinkovoimahankkeiden kehitystä.

”Teollisen mittakaavan aurinkoenergian rakentaminen on nyt alkamassa Suomessa toden teolla, ja hankkeista on tulossa taloudellisesti kannattavia sekä teknologisen kehityksen että sähkön hinnan nousun myötä”, Skarta Groupin toimitusjohtaja Tuomas Hirvonen sanoo tiedotteessa.

Osapuolten yhteistyö kattaa varsinaisen aurinkovoimapuiston rakentamisen lisäksi maa-alueiden kartoittamisen uusia hankkeita varten, tarvittavat viranomaisprosessit, rahoituksen järjestämisen hankeinvestointien toteuttamiseksi sekä valmiiden aurinkovoimapuistojen myyntiin liittyvät toimenpiteet. Lisäksi osapuolilla on valmiudet tarjota pitkäaikaisia aurinkovoimaloiden käyttö- ja kunnossapitopalveluita.

Palvelutarjontaan voidaan liittää myös Solarigon emoyhtiö Lumme Energian sähkön myynnin palvelut, kuten fyysisen sähkökaupan markkinapalvelut, sähkösalkunhoitopalvelu ja pitkäaikaiset sähkösopimukset (PPA) aurinkovoimapuistojen sähköntuotannolle koko elinkaaren aikana.

Tällä hetkellä Solarigo omistaa, operoi ja tuottaa uusiutuvaa sähköä yli 120 aurinkovoimalallaan eri puolilla Suomea asiakkaillensa näiden toimipisteissä. Solarigo aloitti alkuvuodesta Kalajoella tähän mennessä suurimman hankkeensa, yli 24000 aurinkopaneelia kattavan aurinkosähköpuiston rakentamisen yhteistyökumppaninsa VSB Uusiutuva Energia Suomi oy:n rakenteilla olevan tuulivoimapuiston yhteyteen.

”Aurinkoenergia täydentää tuulivoimaa uusiutuvan energian tuotantomuotona erinomaisesti. Toimimalla yhteistyössä Skartan kanssa kykenemme toteuttamaan entistä suurempia voimalakokonaisuuksia asiakkaillemme ja varmistamaan liiketoimintaamme kasvun meneillään olevassa energiamarkkinamurroksessa”, Solarigo-konsernin toimitusjohtaja Antti Koskelainen kommentoi.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Skarta ja Solarigo sopivat yhteistyöstä aurinkosähköpuistojen rakentamiseksi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat