Kokeile kuukausi maksutta

Ahma Insinöörit saa uuden vetäjän Lehdolta

Ahma insinöörien uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Heikki Malaska. Hän on koulutukseltaan insinööri (amk).

Ahma insinöörien uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Heikki Malaska. Hän on koulutukseltaan insinööri (amk).

Malaska aloittaa uudessa tehtävässään elokuun alussa. Hän siirtyy uuteen työhön Lehto Groupin projektijohtajan tehtävästä.

”Näen Ahma insinöörien toimitusjohtajan tehtävän niin mielenkiintoisena haasteena, että siihen oli tartuttava, vaikka viihdyinkin Lehdolla hyvin. Olen ehtinyt jo tutustua henkilökuntaan, edeltäjääni ja yhtiön omistajaan.”

Ahman nykyinen toimitusjohtaja Saara Kippo on irtisanoutunut siirtyäkseen toisen yrityksen palvelukseen.

”Aloitin Ahma insinööreissä vuonna 2004 kesätyöntekijänä. Tällöin 20-vuotisjuhliaan syksyllä juhliva Ahma oli parivuotias. Näiden 18 vuoden aikana olen saanut kasvaa ja kehittyä yrityksen mukana ja kulkenut nykypäivänä harvinaisen pitkän urapolun Ahman palveluksessa. Nyt on kuitenkin hyvä aika kokeilla uutta”, Kippo kertoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Ahma Insinöörit saa uuden vetäjän Lehdolta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat