Kokeile kuukausi maksutta

Sähkötekniikan tukkumyynnissä raju nykäys – kasvua liki 20 prosenttia

Tukkumyynnin arvo oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 280 miljoonaa euroa, mikä on 18,8 prosenttia enemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuonna 2021.

Sähköteknisen kaupan liiton mukaan kasvuluvut heijastavat infran ja kiinteistöjen rakentamisen kovaa tahtia että samanaikaista raaka-aineiden, kuten alumiinin, teräksen ja kuparin, maailmanmarkkinahintojen kehitystä. Venäjän hyökkäyksen ja pakotteiden vaikutukset sen sijaan näkyvät tuotannon arvoketjussa ja rakennushankkeiden käynnistymisissä vasta myöhemmin.

Sähköteknisten tuotteiden tukkukauppa on käynyt alkuvuonna kitkattomasti. Sähköteknisen kaupan liiton (STK) tilastojen mukaan tukkumyynnin arvo oli vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana 280 miljoonaa euroa, mikä on 18,8 prosenttia enemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuonna 2021.

Koko 12 kuukauden yhteenlaskettu myynti puolestaan osoitti maaliskuun lopussa 13,5 prosentin kasvua verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuotta aiemmin.

”Luvut heijastavat infran ja kiinteistöjen rakentamisen kovaa tahtia sekä raaka-aineiden, kuten alumiinin, teräksen ja kuparin, maailmanmarkkinahintojen kehitystä. Venäjän hyökkäyksen ja pakotteiden vaikutukset sen sijaan näkyvät tuotannon arvoketjussa ja rakennushankkeiden käynnistymisissä vasta myöhemmin”, arvioi STK:n toimitusjohtaja Sallamaari Muhonen.

STK:n puheenjohtajan Onninen oy:n toimitusjohtaja Martti Forssin mukaan sähkötekninen ala on toiminut veturina ilmastonmuutoksen torjunnassa energiatehokkuuden ja päästöttömän liikenteen ratkaisuilla.

”Venäjän fossiilisesta energiasta irrottautumisessa toimialamme yritysten tuotteet ja ratkaisut tulevat olemaan aivan keskeisiä, kun kiihdytämme yhteiskunnan sähköistämistä huoltovarmuuden ja turvallisuutemme vuoksi”, hän toteaa tiedotteessa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Sähkötekniikan tukkumyynnissä raju nykäys – kasvua liki 20 prosenttia”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat