Kokeile kuukausi maksutta

Fira rakentaa laajennusosan logistiikkakeskukseen

Fira oy on sopinut laajennusosan rakentamisesta kiinteistöalan yritys Nrepin omistamaan logistiikkakeskukseen Espoon Koskelonkujalla.

Havainnekuva kohteesta. Kuva: Arkkitehtiruutu oy

Kokonaisuus on laajuudeltaan noin 5800 bruttoneliömetriä. Rakennustyöt käynnistyvät toukokuussa, ja kohde valmistuu vuoden 2023 toukokuun loppuun mennessä.

Logistiikkakeskukselle tavoitellaan ”Very Good” -tason Breeam-ympäristösertifiointia.

Olemassa olevassa kiinteistössä työskennellään koko rakentamisen ajan, joten kiinteistön käyttäjien toimintojen sujuvuus ja hyvät työskentelyolosuhteet otetaan huomioon kaikissa rakentamisen vaiheissa.

”Valmistuvissa tiloissa hyödynnetään Qheatin kanssa aiemmin tontille rakennettua syvälämpökaivoa lämmitykseen. Lisäksi pystymme pienentämään rakennusvaiheen päästöjä, sillä emme tarvitse erillisiä maarakennustöitä kiinteistöä varten”, Nrep-konserniin kuuluvan Logicenters Finlandin kaupallinen johtaja Jarkko Äikää sanoo tiedotteessa.

Viime vuonna Fira rakensi Postin logistiikkayhtiö Transvallille 30000 neliömetrin varastorakennuksen Sipoon Bastukärriin. Vuoden 2021 lopulla Fira solmi urakkasopimuksen kauppakeskus Tokmannin kanssa 55000 neliömetrin varastorakennuksen rakentamisesta Mäntsälään. Varastorakennuksen valmistuttua vuonna 2024 se myydään Nrepille.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Fira rakentaa laajennusosan logistiikkakeskukseen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat