Kokeile kuukausi maksutta

Admicom ostaa dokumentinhallintaan keskittyneen Kotopron

Admicom ostaa dokumentinhallinnan ohjelmistoratkaisuihin erikoistuneen Kotopro oy:n koko osakekannan.

Admicom ostaa dokumentinhallinnan ohjelmistoratkaisuihin erikoistuneen Kotopro oy:n koko osakekannan.
Kuuntele juttu

Kaupan myötä Admicomin ohjelmistokokonaisuus, markkinapotentiaali sekä strateginen asema vahvistuvat entisestään, kun yhtiö voi tarjota asiakkailleen laskentaohjelmistojen, projektinhallintatoimintojen, ja taloushallintotyökalujen lisäksi nyt myös dokumenttien hallinnan ohjelmistoratkaisut.

”Yrityskaupan myötä vahvistamme osaamistamme ja ohjelmistoratkaisujamme dokumentinhallinnan ja tiedonjakamisen alueella, jonka asiakkaamme ovat nostaneet heidän arjessaan yhdeksi tärkeimmistä toiminnallisuuksista ja kehityskohteista. Näemme, että regulaation määrän lisääntyminen, rakentamisen laatuvaatimusten kehittyminen sekä rakennusten elinkaaren aikaisen tiedon dokumentoinnin kasvava tarve tulevat entisestään korostamaan asiakkaidemme tarpeita tällä segmentillä”, sanoo Admicomin väliaikainen toimitusjohtaja Petri Aho.

“Yrityskaupan myötä saamme aidon mahdollisuuden liiketoimintamme entistä vauhdikkaampaan kasvattamiseen ja leveämmät hartiat tuotteemme jatkokehittämiseen, mitä olemme pienenä ohjelmistotalona kaivanneet. Kotoprolaisille kauppa tarjoaa uusia innostavia näköaloja ja mahdollisuuksia. Ohjelmistoamme on jo aiemmin pilotoitu kansainvälisillä markkinoilla ja näen, että yrityskauppa tarjoaa tulevaisuudessa merkittäviä jatkoaskelia myös kansainvälistymisen tiellä”, toteaa Kotopron toimitusjohtaja Mikko Järvi.

”Yrityskaupan myötä kentällä tapahtuva dokumentointi integroituu toiminnanohjaukseen. Tämä palvelee entistä paremmin asiakkaidemme etua. Asiakkaamme tekevät jo nyt tarjoukset, tuntikirjaukset, työn hyväksynnät ja maksuerien kuittaukset mobiilisti kentällä ja nyt tämä tieto saadaan osaksi isompaa kokonaisuutta. Kotopro saa nyt mobiilidokumentoinnin suunnannäyttäjänä resursseja tuotekehitykseen ja kansainvälistymiseen”, korostaa kaupan merkitystä Kotopron perustaja Samuli Suomala.

Vuonna 2010 perustettu Kotopro Oy kehittää erityisesti rakennus- ja kiinteistöalalle suunnattua selainpohjaisesti käytettävää dokumentointi- ja tiedonhallintaohjelmaa, joka helpottaa työmaan arkea ja parantaa tiedonkulkua osapuolien välillä. Kotopron ohjelmistolla voi tehdä kattavan dokumentoinnin tai raportit, todistukset ja muut tärkeät havainnot suoraan työmaalta, mikä luo tehokkuutta liiketoimintaan ja mahdollistaa reaaliaikaisen näkyvyyden projekteihin.

Kotopro oy:n liikevaihto vuodelta 2021 oli noin 1,9 miljoonaa euroa ja käyttökate noin 0,1 miljoonaa euroa. Yhtiön toistuvien ohjelmistotuottojen liikevaihto muodosti vuonna 2021 noin 96 prosenttia liikevaihdosta, kasvaen noin 22 prosenrttia vertailukaudesta. Kaupan allekirjoitusta edeltävänä päivänä yhtiön toistuvien ohjelmistotuottojen sopimuskanta oli vuositasolle muutettuna (ARR) noin 2,2 miljoonaa euroa.

Kotopron ohjelmistoa käyttää noin 1 000 asiakasta. Kotopron palvelussa on luotu jo yli 2 miljoonaa dokumenttia ja palveluun tallennetaan päivittäin yli 15 000 kuvaa. Yhtiön ohjelmistoa on myös pilotoitu kansainvälisillä markkinoilla.

Järjestelyn rakenne ja kaupan keskeiset ehdot

Järjestelyssä Admicom Oyj:n omistukseen hankitaan Kotopro Oy:n emoyhtiön Kotopro Holding Oy:n koko osakekanta Suomalan perheeltä sekä kaikki Kotopro Oy:n muiden omistajien hallussa olevat osakkeet. Kaupan jälkeen sekä Kotopro Holding Oy että Kotopro Oy ovat kokonaan Admicom Oyj:n omistuksessa. Omistus ja hallinta hankittuihin osakkeisiin siirtyivät ostajalle 17.6.2022.

Järjestelyn kokonaisarvostus on 15,3 miljoonaa euroa ja se maksetaan rahavastikkeella. Kauppahinnasta 80 prosenttia eli 12,25 miljoonaa euroa maksetaan myyjille kauppakirjan allekirjoitushetkellä.

Loppuosa (”Lisäkauppahinta”) maksetaan myyjille 37 kuukauden kuluttua kaupasta ja se on sidottu Kotopro oy:n toistuvan sopimuskannan kasvun (MRR) ja kannattavuuden kehitykseen kaupantekohetkeä seuraavalla 36 kuukauden jaksolla. Lisäkauppahinta on 0,0–3,1 miljoonaa euroa.

Kaupan rahoittamiseksi Admicom oyj on sopinut 13,0 miljoonan euron suuruisesta, vuonna 2025 erääntyvästä lainarahoituksesta Nordea Bank oyj:n kanssa. Rahoituksen vakuutena ovat Admicom oyj:n antamat yrityskiinnitykset. Rahoitussopimus sisältää nettovelkojen ja käyttökatteen suhdetta mittaavan taloudellisen kovenantin.

Kotopro oy:n liiketoiminta ja palvelut jatkuvat kaupan myötä ennallaan ja yhtiön ratkaisulla nähdään erinomaiset kasvumahdollisuudet lähivuosille. Kaupan jälkeen aloitetaan tiivis yhteistyö Kotopron ja Admicom-konsernin yhtiöiden välillä, minkä tavoitteena on vahvistaa laaja-alaisesti tuoteportfolion arvonluontipotentiaalia sekä hyödyntää täysimääräisesti kaupan luomat ristiinmyyntimahdollisuudet.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Admicom ostaa dokumentinhallintaan keskittyneen Kotopron”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat