Kari Seitaniemi on viihtynyt lähes koko uransa yhden työnantajan palveluksessa – ”Vahvuuteni on, että pyrin luomaan taloon sellaisen hengen, että ihmiset haluavat olla osa tätä porukkaa”

Kari Seitaniemi ei astunut valmiiksi katettuun pöytään, kun hän otti omistajavastuun perinteikkäästä insinööritoimisto Leo Maaskolasta. Sittemmin vaikeudet ovat kääntyneet voitoksi, ja yritys onkin tunnettu erityisen vaativista projekteista sekä poikkeuksellisen menestyksekkäistä linjasaneeraushankkeista.

Väärä aikataulutus teettää turhaa työtä talotekniikkasuunnittelussa

Building 2030 -hankkeen teemassa Suunnittelu 2.0 on tavoitteena tuplatyön vähentäminen, jota nyt tapahtuu erityisesti talotekniikan suunnittelussa. Resursseja haaskataan erityisesti hankkeen alkuvaiheissa. Tehostamalla suunnitteluprosesseja ja toimintamalleja työmaan suuntaan niukat suunnittelutunnit riittäisivät kustannusten kasvamatta.

Töölön areenahanke ajautui rahavaikeuksiin – suunnitteluunkin kaivataan kaupungin rahaa

Garden Helsinki -monitoimiareenaa on suunniteltu Helsinkiin kuin Iisakin kirkkoa. Hankeyhtiössä ja kaupungin virkamiesportaassa hankkeeseen uskotaan, vaikka yhtiöllä ei tällä hetkellä ole rahoitusta edes hankkeen suunnitteluun.