Kokeile kuukausi maksutta

Vantaan Kiinnike ja Rak sekä Suomen Kiinnikekeskus yhteen – kätilönä Sponsor Capital

Van-Kin tukkumyymälä sijaitsee Helsingin Suutarilassa. Yhtiö myy rakennustarvikkeita, kiinnikkeitä sekä erilaisia työkaluja.

Suomen Kiinnikekeskus oy (SKK) ja Vantaan Kiinnike ja Rak oy (Van-ki) yhdistyvät. Yritysjärjestelyn myötä Van-ki -konserni laajenee myös Pirkanmaan ja Satakunnan alueelle.

Van-kin toimitusjohtajan Aki Laineen mukaan yhdistyminen on tärkeä askel eteenpäin kohti valtakunnallista verkostoa. Järjestely avaa myös mielenkiintoisia mahdollisuuksia muun muassa teollisuudessa.

Kaikkien toimipisteiden henkilökunta jatkaa normaalisti konsernin palveluksessa. Asiakkaiden ja tavarantoimittajien suuntaan palvelut jatkuvat kuten ennenkin.

Järjestelyssä syntyvän konsernin liikevaihto oli vuonna 2021 noin 20 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa työskentelee 50 työntekijää. Maaliskuussa 2022 Van-ki:n kasvua tuli tukemaan myös pääomasijoittaja Sponsor Capital.

Vantaan Kiinnike ja Rak on perustettu 1993. Sen logistiikkakeskus Helsingin Suutarilassa työllistää yli 20 työntekijää. Van-kin liikevaihto vuonna 2021 oli noin 15 miljoonaa euroa.

Vuonna 1994 perustettu Suomen Kiinnikekeskus on tekninen tukkumyyjä, joka tarjoaa kiinnitysratkaisuja ja niihin liittyviä tuotteita rakennus- ja teollisuusasiakkaille Tampereella ja Porissa. Kiinnikekeskuksessa työskentelee 25 teknisen tukku- ja kiinnitysratkaisualan ammattilaista. SKK liikevaihto oli maaliskuussa päättyneellä tilikaudella noin 5,5 miljoonaa euroa.

 

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Vantaan Kiinnike ja Rak sekä Suomen Kiinnikekeskus yhteen – kätilönä Sponsor Capital”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat