Kokeile kuukausi maksutta

OP lähtee energiatalkoisiin – hakee viiden prosentin vähennystä lämmityskulutukseen

Listalla muun muassa kiinteistöjen lämpötilan pudotusta.

OP Ryhmän energiankulutus vuonna 2021 oli noin 132 000 MWh:ta. Tästä kaukolämmön osuus oli noin 50 prosenttia.

OP Ryhmä kertoo aloittavansa energiansäästötalkoot ja tavoittelee viiden prosentin vähennystä lämmityksen energiakulutukseen tänä talvena. Ryhmä alentaa toimipaikkojensa lämpötilaa yhdellä asteella ja tekee useita muita energiansäästötoimenpiteitä.

OP Ryhmän energiankulutus vuonna 2021 oli noin 132 000 MWh:ta. Tästä kaukolämmön osuus oli noin 50 prosenttia.

”Arviomme mukaan nämä säästötoimet vastaavat vajaan 200 sähkölämmitteisen omakotitalon lämmittämistä vuodeksi.  Laskemalla omaa kulutustamme vaikutamme myös kaikkien sähkön hintaan, sanoo OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio.

Kiinteistöjen lämmityksen osuus on jopa noin neljäsosa koko energiankulutuksesta.

”Toivottavasti myös mahdollisimman moni yritys- että henkilöasiakkaamme lähtisi miettimään mahdollisuuksia säästää energiassa. Lämpötilan laskeminen maltillisesti on monesti suoraviivainen tapa säästää energiaa ja rahaa”, Ritakallio kannustaa.

OP Ryhmä on jo aiemmin kertonut pyrkivänsä hiilineutraaliuuteen vuoteen 2025 mennessä.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “OP lähtee energiatalkoisiin – hakee viiden prosentin vähennystä lämmityskulutukseen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat