Kokeile kuukausi maksutta

Kovaan kuuluvat yritykset pidättäytyvät kovimmista vuokrankorotuksista – paineita siirretään myös tuleville vuosille

Valtion tukemien asumisoikeus- ja vuokra-asuntojen vuokrien ja käyttövastikkeiden korotukset asettuvat ensi vuonna noin 3,5–10 prosentin välille.

Joustovara riippuu yhtiöstä, sen taloudellisesta tilanteesta sekä mahdollisuuksista tehdä muita tilapäisiä säästöjä, kuten lykätä korjauksia eteenpäin. Myös uudistuotanto ja sen aloitusten ajoitukset ovat tarkastelun alla.

Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat Kova ry:n mukaan valtion tuella rakennetuissa vuokra- ja asumisoikeusasunnoissa vuokrien ja käyttövastikkeiden korotukset asettuvat ensi vuonna noin 3,5–10 prosentin välille. Painetta olisi myös tätä korkeampiin korotuksiin.

Monissa vuokratalo- ja asumisoikeusyhtiöissä korotuksia kuitenkin jaksotetaan mahdollisuuksien mukaan tuleville vuosille niin, ettei kaikkia nousevia kuluja siirretä kerralla asukkaiden maksettavaksi. Samalla halutaan kantaa oma osuus yhteiskuntavastuusta.

Joustovara riippuu kuitenkin Kovan mukaan aina yhtiöstä, sen taloudellisesta tilanteesta sekä mahdollisuuksista tehdä muita tilapäisiä säästöjä, kuten lykätä korjauksia eteenpäin. Myös uudistuotanto ja sen aloitusten ajoitukset ovat tarkastelun alla.

”Yhtiöt tekevät kaikkensa, jotta asumiskulut korottuisivat mahdollisimman vähän kerralla. Tämä toisaalta tarkoittaa sitä, että huomattavia asumiskustannusten korotuksia on luvassa myös tuleville vuosille”, todetaan Kovan tiedotteessa.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kovaan kuuluvat yritykset pidättäytyvät kovimmista vuokrankorotuksista – paineita siirretään myös tuleville vuosille”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat