Miljardeja euroja maksava Helsingin ja Turun välinen nopea junahanke näyttää toteutuvan aiemmin kerrottujen suunnitelmien mukaisesti, selviää HS:n haltuunsa saamasta hallitusohjelmaluonnoksesta.
Valtiovarainministeriön ja liikenneministeriön aiempien selvitysten mukaan alustava hinta-arvio Tunnin juna -hankkeen rakentamiselle on 3,4 miljardia euroa. Valtio aikoo tulla rahoittajaksi pääomittamalla yhtiötä, joka kokoaa hankkeelle rahoituksen.
Tunnin juna tarkoittaisi kaksiraiteista oikorataa Espoon ja Salon välille ja kaksoisraiteen rakentamista Salosta Turkuun.
Hankeyhtiön viimeisimmän arvion mukaan Tunnin junan matka-aika Turusta Helsinkiin olisi nopeimmillaan 78 minuuttia. Nykyisin Helsingin ja Turun väliseen junamatkaan kuluu vajaat kaksi tuntia.
Tunnin junan suunnittelun on määrä valmistua vuoden 2023 loppuun mennessä. Mikäli hanke etenisi hankeyhtiön kaavailemalla tavalla, on rakennushanke kokonaisuudessaan valmis ja liikennöinti käynnistettävissä vuoden 2031 lopussa.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “HS:n tiedot: Tunnin juna Turkuun toteutuu”