Kokeile kuukausi maksutta

Onko Lemminkäisen talotekniikan myynti jo ovella?

Tietoa kirjoittajasta Hannu Lättilä
Toimitussihteeri, toimittaja, hannu.lattila@rakennuslehti.fi, Twitter: @HannuLattila
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Lemminkäinen ilmoitti strategiansa päivityksessä lokakuussa 2013, että yhtiö tutkii talotekniikan strategisia vaihtoehtoja. Voinee olettaa, että käytännössä tämä tarkoittaa lähinnä liiketoiminnan myyntimahdollisuuksien selvittämistä. Periaatteessa strateginen vaihtoehto voisi olla myös esimerkiksi liiketoiminnan vahvistaminen yritysostolla, mutta Lemminkäisen taloudellisessa tilanteessa tämä ei vaikuta todennäköiseltä.

Yhtiön tase ei ole kovin kaksisessa kunnossa. Maaliskuun lopussa omavaraisuusaste oli 32,5 prosenttia ja lukemaa vahvisti tavallaan ”keinotekoisesti” kaksi kallista hybridilainaa. Ilman niitä omavaraisuus olisi selvästi heikompi. Yhtiön strategiaa ohjaavat vuosille 2014–2018 asetetut taloudelliset tavoitteet, joista yksi on vähintään 35 prosentin omavaraisuusaste. Talotekniikan myynnillä Lemminkäinen saisi vahvistettua tasettaan.

Realiteetti varmaankin on, ettei Lemminkäisen talotekniikalla ole ostajakandidaatteja jonoksi asti. Tästä pitävät huolen niin liiketoiminnan suuri koko kuin kehno kannattavuus. Viime vuonna talotekniikka teki vielä tappiota, mutta käänteestä parempaan on hienoisia merkkejä, sillä kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä liiketulosmarginaali kohosi himpun verran plussan puolelle. Liiketoiminnan koon näkökulmasta kaupantekoa voisi helpottaa, jos talotekniikasta myytäisiin esimerkiksi vain huolto- ja ylläpitopalvelut ja urakointi jätettäisiin edelleen yhtiöön. Urakoinnissa olisi myös synergiaa yhtiön talonrakentamisen kanssa, kun taas huolto- ja ylläpitopalveluissa sitä on vähemmän.

Koska Lemminkäisen strategia ulottuu vuoteen 2018, yhtiön on mahdollista hieroa kauppoja talotekniikasta tai sen osista vielä pitkään. Itse en kuitenkaan olisi kovin yllättynyt, jos Lemminkäinen olisi jo löytänyt ostajan ja kaupat toteutuisivat melko piankin.

Kun hallituksen puheenjohtajalta ja väliaikaiselta toimitusjohtajalta Berndt Brunowilta tiedusteltiin ensimmäisen vuosineljänneksen tulosinfossa talotekniikan mahdollisesta myynnistä, hän ei luonnollisestikaan myöntänyt, että kaupat olisivat jo ovella. Eihän pörssiyhtiön toimitusjohtaja voisi kauppojen toteutumista myöntääkään, vaikka ne tapahtuisivat jo huomenna. Mielenkiintoista on kuitenkin se, ettei hän myöskään tyrmännyt asiaa täysin vaan totesi, ettei talotekniikan myynti ole ”poissuljettu vaihtoehto”. Lisäksi hän totesi jatkokysymykseen siitä, onko talotekniikan strateginen tarkastelu pysähdyksissä ennen uuden toimitusjohtajan palkkaamista, ettei mitään toimintaa yhtiössä ole jäädytetty.

Näyttääkin vahvasti siltä, ettei Brunow tosiaan lepää laakereillaan ennen kuin uusi vakituinen toimitusjohtaja astuu remmiin. Pikemminkin Brunow näyttää tekevän yhtiössä todellista ”suursiivousta”. Reilun kuukauden kestäneen väliaikaisen toimitusjohtajan pestinsä aikana hän on jo ehtinyt myydä Lemcon Networksin Norjan ja Ruotsin liiketoiminnot sekä erillisessä kaupassa Lemcon Networksin ohjelmistoliiketoiminnan. Lisäksi hänen aikanaan on ehditty erottaa talous- ja rahoitusjohtaja.

Brunow on myös käynnistänyt yhtiössä uudet massiiviset 500 hengen vähentämiseen tähtäävät yt-neuvottelut. Ne koskevat koko konsernia ja kaikkia henkilöstöryhmiä, mutta talotekniikka suljettiin kuitenkin neuvotteluiden ulkopuolelle. Perusteluna ilmoitettiin, että talotekniikassa tehtiin vastaavat muutokset jo talvella 2013–2014. Itse en kuitenkaan täysin osta tätä selitystä, koska koko konserninkaan edellisistä yt-neuvotteluista ei ole vielä järin paljon aikaa. Nehän päättyivät Suomessa syyskuun 2013 lopussa, ja muissa maissa niitä jatkettiin vielä pidempään. Lisäksi neuvotteluiden päättyessä ilmoitettiin, että vähennykset toteutetaan huhtikuun 2014 loppuun mennessä, eli käytännössä uudet neuvottelut alkoivat heti edellisten toimenpiteiden päätyttyä.

Näiden yt-neuvottelu-uutisten valossa näyttää ainakin ulkopuolisen silmin siltä, että talotekniikka elää jossain määrin omaa elämäänsä Lemminkäisessä. Tämä taas on hieman ristiriidassa sen suhteen, että Brunow korosti tulosinfossa nykyisen Lemminkäisen yhtenäisyyttä verrattuna aiempaan useiden yritysten ryppääseen. Miksi talotekniikassa on sitten käyty yt-neuvotteluita muusta konsernista poikkeavaan tahtiin? Ei ole välttämättä kovin kaukaa haettu ajatus, että Lemminkäisen talotekniikkaa on sorvattu myyntikuntoon ja nyt siitä hierotaan jo kauppoja.

Brunow on kertonut, että tavoitteena on nimittää uusi toimitusjohtaja ennen kesälomia. En pitäisi ihmeenä, jos talotekniikka tai osia siitä myytäisiin jo ennen kuin uusi toimitusjohtaja aloittaa tehtävässään. Tällöin uusi toimitusjohtaja pääsisi aloittamaan työnsä jos nyt ei aivan puhtaalta, niin ainakin aiempaa puhtaammalta pöydältä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Onko Lemminkäisen talotekniikan myynti jo ovella?”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Hannu Lättilähttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/hannu-lattila/