Kokeile kuukausi maksutta

Venäjän presidentti Dmitrij Medvedevin aloitteesta kaikki viranomaiset joutuivat viime vuonna julkistamaan omat ja lähiomaistensa tulot. Monet viranomaisista ilmoittivatkin, että arvokiinteistöt ja ökyautot eivät kuulu heille vaan liiketoimintaa harrastaville sukulaisille.

Kun Moskovan kuvernööri Juri Luzhkov ja hänen vaimonsa Elena Baturina julkistivat tulonsa, uteliaat kansalaiset laskivat, että Elena tienasi edellisenä vuonna kuusi miljardia ruplaa eli 1100 kertaa enemmän kuin miehensä. Seuraavana vuonna julkistetuista tulolistoista ilmeni, että Elena tienasi jo 31 miljardia ruplaa. Muistettakoon, että Juri, Elena ja tulolistoja tutkivat kansalaiset maksavat kaikki samaa 13 prosentin tuloveroa.

Todella kateelliset kansalaiset ovat jo pitkään vihjailleet, että Elenan menestyksen takana on nimenomaan Juri. Epäilyksensä ja tietonsa julkistaneet, kuten oppositiopoliitikko Boris Nemtsov, ovat joutuneet katkerasti katumaan lukuisissa tuomioistuimissa.

Jurin avulla tai ilman, Elena Baturina on Venäjän liikenainen numero yksi. Viime vuonna hän oli Forbes-lehden mukaan maapallon kolmanneksi rikkain nainen 2,9 miljardin dollarin omaisuudella.

Baturinan omistama Inteko-yhtiö on kasvava monialakonserni, joka nopeasti laajenee myös rakennusalalla ostamalla sementtitehtaita ja rakennusliikkeitä eri puolilla Venäjää. Baturina ilmoitti maihinnoususta Pietariin jo 2004. Pietarilaisia rakentajia arveluttavat suunnitelmat alkoivat toteutua vasta viime huhtikuussa, jolloin Inteko hankki alueelta velkaisen ZAO DSK-3 -yhtiön, jolla on myös omaa elementtituotantoa. Nyt Inteko kertoo hankkineensa kaupungista ja oblastista muhkean tonttisalkun.

Vaikka Juri on kaukana, pietarilaiset rakennusliikkeet arastelevat Intekon ylivoimaista ”viranomaisresurssia”. Inteko neuvottelee hallituksen kanssa yhteisyrityksen perustamisesta ZAO Patriot -tytäryhtiönsä pohjalta ekonomiluokan asuntojen rakentamiseen. Valtiota yhteisyrityksessä edustaa VTB-pankki.

Intekon tyylistä on kokemusta eläkkeelle siirtyneellä Ikean Venäjän rakennusprojektien johtajalla Lennard Dahlgrenilla. Hän kertoo hiljattain ilmestyneissä muistelmissaan, kuinka Baturina astui huoneeseen kesken Dahlgrenin ja Intekoon kuuluvan huonekalutehtaan edustajan neuvottelun ja esittäytymättä töksäytti, että hänen yhtiönsä tuotteet ostetaan vain hänen ehdoillaan. Ehdot olivat epärealistisia, ja Dahlgren kieltäytyi. Episodi jumitti neuvottelut Luzhovin kanssa Ikean myymälän rakentamisesta Kutuzovin prospektille. 

Pietarissa toimivilla suomalaisilla gryndereillä ei ole syytä huoleen, sillä Intekon tavoitteena on rakentaa paljon – ja halvalla. Liike- ja toimitilarakentamisessa Inteko voi olla paha vastustaja. Se rakentaa jo nyt hotellia Pietarissa sekä bisnesluokan hotellia ja vapaa-ajankeskusta Pietarhovissa. Intekon lähellä oleva suunnittelutoimisto GUP Mosprojekt voitti Krestovin saaren stadionin suunnittelukilpailun. Toiseksi jäi Pöyry.

Mutta kyllä Pietarissakin osataan. Pitkin kevättä pietarilaisissa tiedotusvälineissä on vatvottu kuvernööri Valentina Matvienkon pojan Sergei Matvienkon liikemenestyksen salaisuutta. Sergein omistavaan ZAO Imperia -konserniin kuuluu 28 kiinteistönkehitys- sekä kuljetus- ja media-alan yhtiötä. Imperiumiin kuuluva ZAO VTB-Development sai Smolnasta luvan korkeusnormit 12 metrillä ylittävään Boris Eifmanin teatterin projektiin, mutta esimerkiksi Stockmann joutui madaltamaan myymälänsä.  

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Pietarin ja Moskovan urakat jaetaan perhepiirissä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Santeri Pakkanenhttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/santeri-pakkanen/