Jos sinulle tulee Rakennuslehti, rekisteröitymällä saat kaikki rakennuslehti.fi-sisällöt luettavaksesi.
Jos sinulle ei tule Rakennuslehteä, voit silti rekisteröityä, jolloin saat oikeuden kommentoida lukottomia artikkeleita, mutta et pääse lukemaan lukittuja artikkeleita.
Säteilyturvakeskus (Stuk) arvioi, että Posivan Olkiluotoon kaavailema ydinpolttoaineen loppusijoituslaitos voidaan rakentaa turvalliseksi. Stuk on luovuttanut lausuntonsa työ- ja elinkeinoministeriölle.
Helsingin asuntotuotantotoimisto ATT ja Skanska ovat sopineet kahden kerrostalon rakentamisesta Kruunuvuorenrannan projektialueelle. Taloihin tulee yhteensä 63 Helsingin kaupungin vuokra-asuntoa, ja niiden rakentaminen käynnistyy maaliskuussa 2015.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi 11. helmikuuta pitämässään kokouksessa Olympiastadionin uudistamis- ja perusparannushankkeen hankesuunnitelman sekä kaupungin ja Suomen valtion välisen yhteistyösopimuksen. Valtuuston päätös varmisti hankkeen toteutumisen.
Skanska ja Citycon Oyj ovat allekirjoittaneet sopimuksen kauppakeskus Ison Omenan laajennusurakasta Espoon Matinkylässä. Tähän urakkaan liittyvät rakennustyöt ovat jo käynnistyneet, ja ne saadaan päätökseen keväällä 2016.
YIT on allekirjoittanut urakkasopimuksen kanadalaisen pääomasijoittajan VPH:n kanssa Nørdika-kauppakeskushankkeen toisen vaiheen rakentamisesta Vilnaan, Liettuaan. Sen arvo YIT:lle on noin 10 miljoonaa euroa, ja se valmistuu keväällä 2016. Kauppakeskuksen toisen vaiheen pinta-ala on lähes 22 000 neliömetriä.
Asuntosijoitusyhtiö Saton Helsingin Leppäsuon alueella sijaitsevan tontin toinen talo lähtee rakenteille. As Oy Töölön Gaalan vuokra-asunnot valmistuvat jouluna 2016. Kohteen rakennustöistä vastaa SRV.